Toinen punainen!

Jippiaijee, tänään oli vielä viimeset mätsärit ennen näyttelyuran korkkaamista. Saman koiran kanssa, samassa paikassa jälleen, Kupittaalla, tällä kertaa Villakoirayhdistyksen järkkäämänä.

Tulimme paikalle riemukkaasti haukkuen, bongasimme kovin pienestä väkijoukosta Teijan, kävimme ilmottautumassa ja aloimme odottelemaan. Viime kerroilla ollaan saatu odotella suht' kauan ennen kuin koko hulabaloo on ohitse, nyt tuntui että leikki loppui jo ennen kuin kunnolla alkoikaan. Tälle iltapäivälle oli luvattu sadetta, liekö se jättänyt koirakansan koteihinsa suojaan sateelta. Ilma oli melko kolea ja tuuli kylmä eli olin vain tyytyväinen asiasta.

Parikehään pääsimme yllättävän nopeaan, olin kuvitellut että numerot menee järkestyksessä, vaan meidän kohdalla hypättiin parin numeron yli. Olin siinä sitten koiran kanssa kaksi narua koirassa kiinni, nakit syvällä taskun pohjalla, tuli hivenen kiirus. 

Parikehä meni tosi äkkiä, en ehtinyt kunnolla edes tajuumaan, että ollaan kehässä. Ravaaminen sujui tosi hienosti, Tiida ei pomppinut vasten. Pönötti nätisti ja antoi kopeloida hienosti. Tästä suorituksesta meille punainen nauha, likka meinas napata nauhan suuhunsa suoraan tuomarin kädestä, hölmöläinen.

Ei kulunut paljoakaan aikaa kun vuorossa oli jo sinisten kehä ja sitten jo punaiset. Punaisten kehässä pönötettiin nätisti ja ravattiin kiltisti. Neljän parhaan valinnassa meidät kiitettiin ulos.

Tiida suoritti osansa hyvin, haukkuminen saisi edelleen vähentyä, mutta lisätreenillä sekin varmasti saadaan vähentymään. Kilpailuhenkisenä ihmisenä toki lievästi harmitti ettei sijoituttu enää punaisten kehässä, toisaalta taas siellä sijoittui lk collie, joka oli kyllä meitä parempi, seisoa pönötti niin hienona. Muiden suorituksia en juurikaan katsonut, mutta tästä colliesta minäkin tykkäsin kovasti.

Näyttelyleikin jälkeen, reilu tunnin kuluttua alkamisesta, lähdimme kaverini kanssa läheiseen koirapuistoon pyörähtämään ja kiersimme vielä pienen hihnalenkinkin. Nyt kotona nukkuu kaksi tyytyväistä collukkaa. Vaikka Sessa ei karkeloihin päässyt mukaan, näyttää sekin varsin tyytyväiseltä, kunhan on oma lauma kotona niin Sessa on onnellinen.<3

Ihanaa kun kevät on tullut! Luonto on vihdoin kunnolla herännyt talviunestaan.

En enää osaa sanoa kumpi näistä karvakasoista mahtaa olla kookkaampi..outoa.

Saanen esitellä; Sulo ja Onni

Pari kuukautta takaperin meidän Mortti-rotan veli sai jonkunlaisen halvauksen ja jouduimme viemään Vertin lopetettavaksi. Mortti on ollut siitä asti yksin ilman lajitovereita suuressa häkissään, tietysti me ollaan pidetty pojulle seuraa parhaamme mukaan. 

Mortin jäätyä yksin aloimme miettiä rotan parasta ja tulimme siihen tulokseen, että etsimme herralle kodin, missä on entuudestaan rottapoikia. Lopulta koti löytyi ja sovimme Mortin luovuttamisesta uudelle omistajalle. Valitun päivän koitettua, emme kuitenkaan pystyneet luopumaan rakkaasta pojastamme, vaan päätimme pitää herran kotona.

Koska Mortti selvästi kaipasi lajitovereiden seuraa, päätimme alkaa käymään kasvattajia läpi. Ensimmäisenä otimme yhteyttä Zaya's rottalaan, ja sieltä meille luvattiin kaksi kikkura poikaa. Kävimme eilen noutamassa pojut kotiin, alussa jännitti kovasti, miten Mortti suhtautuu toisiin rottiin pitkän yksinelonsa jälkeen. Tutustutimme pikkuiset Morttiin aluksi sängyllä. Mortti nuuhki lapsukaisia, ei näyttänyt eleelläkään, ettei pitäisi pienistä. Kaikki sujui niin hyvin kuin mahdollista. Seuraavaksi laitoimme rotat dunaan keskenään, ei vieläkään ongelmia, ei minkäänlaisia. Mortti antaa pienokaisten kiipeillä selkänsä päällä ja tunkea massun alle, ei provosoidu juuri mistään. Ruokaansa herra ei arvatenkaan tahdo pienten kanssa jakaa, vaan häätää lapsukaiset kauemmas.

Uskallettiin eilen illalla jo kokeilla, miten vanhaherra suhtautuu, jos laitamme pienet Mortin reviirille, tämän omaan häkkiin. Ei vieläkään ongelmaa. Siellä häkissä ne kaikki kolme ovat nyt olleet sulassa sovussa. Kyllä se on hieno pappa se Mortti! <3

Tässä he nyt ovat:

Onni(manni)

Nimi: Zaya's Talk to the Hand

Synt.: 20.3.2014

Rotu ja väri: rex russian blue

Sukupuoli: uros

Sulo

Nimi: Zaya's Thumbs Up

Synt.: 20.3.2014

Rotu ja väri: rex russian buff

Sukupuoli: uros

Koirat on vähän ihmetelleet näitä pieniä rotanalkuja, rotat taas aika reippaasti nuuskineet koiria häkin oven suulla. Eiköhän ajan kanssa totu toisiinsa oikein hyvin. :)

Kokoero näillä on valtava, kuvasta ei ihan käy ilmi todellisuus. Mortti ja Sulo.

Mikä on päivän väri?

Tänään oli mun ja Tiidan tämän vuoden toiset mätsärit Kupittaalla. 

Päätin panostaa tällä kertaa paremmin tuon haukkumisen rajoittamiseen, viimeksi jätin sen tavan melko vähälle huomiolle. Taskut olivat siis aivan täynnä nakkeja.

Paikanpäälle saavuimme hiljaa, ei haukahdusten säestämänä niinkuin viimeksi. Koiria oli yllättävän vähän paikalla, eikä niiden määrä myöhemmin suuresti kasvanut. 

Isoja aikuisia ei ollut paikalla kuin reilu 20, emme siis paljoa joutuneet odottelemaan ennen meidän vuoroa. Parikehään päästiin tosi nopeasti, parina reilu parivuotias kultsu. Tiida tönötti mielestäni tosi nätisti, vähän saa edelleen takakinttuja asetella, mutta tyttö pysyy nätisti paikallaan ja antaa suorittaa hipelöinnit mukisematta. Ravatessa hypähti taas kerran. Harjoiteltaessa kehän ulkopuolella Tiida ei hypi, en tiedä mikä niissä kehissä saa tytön hyppimään, mielestäni itse en jännitä eli ei pitäis siitä johtua. No, harjotusta lisää meille. Ravissa kulki myös nenu maassa yllättävän paljon. 

Kaikesta huolimatta meille ojennettiin punainen nauha! Meidän ensimmäinen punainen, voi miten iloiseksi tulin. Yht' äkkiä ei niin kamalasti haitannutkaan enää piippailut ennen kehää.

Pienestä osallistujamäärästä johtuen sinisten kehäkin alkoi suht nopeasti, ja siitä seuraavaksi punaiset. Koiralle pitkä odotus selkeästi kostautui, ei jaksanut enää samalla tavalla innostua kehässä vaan alkoi olla jo väsynyt. Tönötettiin ja ravattiin ja tönötettiin lisää. Karsinta koitti ja meidät kiitettiin ulos kehästä.

Kokonaisuudessaan olen todella tyytyväinen tähän kertaan, ensimmäinen punainen nauha saatu, ja haukkuminenkin oli jo huomattavasti vähäisempää viime kertaan nähden.

Seuraavat mätsärit ovat ensi viikon tiistaina, samalla paikalla. Sen jälkeen alkaakin meidän näyttelyura. ;)

Huomenna tiedossa puunausta sekä uusien pikku riiviöiden nouto kotiin...

Sessan möröt

Välillä pistää ihmetyttämään mun neiti Sinisen hermorakenne.

Meillä on nyt ollut kotona vähän turhan lämmin ja oon pitänyt ikkunoita aktiivisesti auki. Tänään aamulla myös ensimmäinen tekoni sängystä noustua oli ikkunan avaaminen. Sattuipa niin mukavasti, että Sessa on keksinyt tänään jostain syystä pelätä tuota aukinaista ikkunaa. Luulen, että pelko koskee tuota tuulen puuskia ja niiden ääniä aukinaiseen ikkunaan, mutta on tämä nyt taas turhaa.

Sessa koittaa nyt koko ajan kavuta syliini, runnoo mun yli, läähättää, silmät on kun peuralla ajovaloissa ja tärisee jos nostaa takapäätään tuosta sängystä ylös. Ja kuolaa mun päälle.

Tavallaan kiva huomata, että hakee musta tukea pelätessään, mutta tuota ikkunaa ei kyllä tarvis pelätä. Enkä kyllä pidä sitä aina tuulisina päivinä kiinni ton pelon takia.

Sessa on jännä koira. Se on tavallaan tosi helppo koira, mutta toisaalta aika haastava tuon herkkyytensä vuoksi. Se on nätisti paikassa kuin paikassa, välillä jopa yllättää mut rentoudellaan uudessa tilanteessa, välillä taas järkyttyy.

Ihan naperona sillä oli yksi ainut päivä, milloin pelkäsi joka ikistä ohi ajanutta autoa. En tiedä mistä se pelko oli saanut alkunsa, enkä miksi se loppui jo seuraavaan päivään mennessä, eriskummallista.

Sessa pelkäs myös viime vuoden puolella yhtä tosi myrskyistä yötä, sillon tuuli ihan jumalattomasti ja ikkunat paukku ja tuuli ujelsi. Luulen että tää pelko on sitä samaa, nyt ulkona myös tuulee aikalailla ainakin ikkunasta kuunnellessa.

Tuo herkkyys oli myös rasittavaa Tiidan ollessa pienempi. Tiidaa toruessa Sessa alkoi ahdistua. Saattaa vieläkin kiivetä syliin jos huomaa että oon kiukkusella päällä. On muutenkin tosi ohjaajaherkkä, jos alan hermostua niin koira menee lukkoon.

Noh, kaipa tämäkin pelko helpottaa viimeistään tuulen laantuessa. Nyt mun tehtävä on olla tyynenrauhallinen etten lyö lisää pökköä pesään, jos vaikka neiti imis tätä rauhallisuutta musta. Sitten vasta kun on rauhottunut niin ikkuna kiinni.

Kuulumissii

 Piti jo eilen kirjoittaa, mutta pitkästä päivästä johtuen iski kauhea väsymys, nyt oli otettava itseään niskasta kiinni että saadaan tännekin jotain tekstiä ruksittua.

Eilen oli siis Collieyhdistyksen mätsärit Kupittaalla. Lähdin Tiidan kanssa tarkotuksena lähinnä saada harjoitusta näyttelyitä varten. Huolestutti, miten tuo mahtaa sietää aivan ventovieraan kopeloitavana olemisen ja osaako rauhoittua isossa koiratapahtumassa. Tapahtumapaikalle päästyään neiti aloitti sen luokan haukkumisen. En jaksanut oikeen ponnekkaasti puuttua asiaan, välillä kielsin, välillä taas ohjasin namuilla huomion muualle, välillä annoin vaan haukkua. Tiida selkeästi haukkuu tylsistymistään, ajattelin jos se siitä lopettais omaan tahtiin kun huomaa ettei kiljumisesta ole hyötyä. Ei se kyllä ihan niin vaan lopettanut..

Anyways, kehään päästiin mielestäni suht' äkkiä, parina meillä oli Japi ja Taavi, pk collie uros. Tiesin jo kehään mentäessä, että meille annetaan sininen nauha. Yllätyin, kuinka pitkään he meidän koiria katselivat ja pistivät vielä uudestaan ravaamaan, ennen kuin antoivat meille sen odotettavissa olleen sinisen.

Sinisten kehää saatiinkin odotella vähän kauemman aikaa. Lopulta senkin aika koitti, emme kuitenkaan päässeet sijoittumaan, vaan meidät kiitettiin ravaamisen jälkeen ulos.

Jäimme vielä odottamaan "Paras collie"-kehää. Osallistujia tais olla seitsemän. Aluksi kierrettiin kehä pariin kertaan ympäri, tönötettiin ja tämän jälkeen tuomarit tiputtivat muutaman koiran, yllätyksekseni me saimme Tiidan kanssa vielä jäädä kehään kolmen muun koiran kanssa. Vedimme vielä toisen rundin ympäri ja tönötimme, sitten tiputettiin taas kaksi, tässä kohtaa me jouduimme jättämään kehän.

Vaikka palkintoja ei herunut tällä kertaa, lähdin hyvillä mielin kotiin. Oon erittäin tyytyväinen Tiidan suoritukseen kehissä, seisoi nätisti paikoillaan, antoi oikein kivasti kopeloida niin hampaat kuin kropankin, ravissa hiukan turhautui ja hypähti, sekä collie-kehässä istahti pariin otteeseen.

Ruu on siis aivan ihana collukka.<3

Nyt mulle on iskenyt ihan kunnon näyttely/mätsäri-into, en malta odottaa keskiviikkoon, että päästään taas toisiin mätsäreihin. Ensmäisiä näyttelyitä pitäis jaksaa odotella vielä pari viikkoa. Ens viikolla Tiidalla onkin sitten jo puunauspäivä tiedossa.

Muutenkin kamala harrastusinto nostanut päätään, tekis mieli päivittäin lähteä reenaamaan milloin mitäkin. Eniten odotan tuota agilitya, kesällä päästäänkin useemmin treenaamaan sen lajin pariin. Oon ihan täynnä intoa, jos jollekin tutulle ei vielä ole tullut asia selväksi. ;)

Postauksen kuvat on otettu tänään lenkiltä Japin ja neiti Kesätukan (Ruu) kanssa.

Synttärityttö

Kyllä se aika vaan rientää, justhan vasta Tiida tuli meille ja nyt se on jo vuoden! Täytyy kyllä myöntää, että joskus on tullut salaa pelättyä että kasvaako tuo koskaan aikuiseksi.

Tähän vuoteen on mahtunut niin iloisia hetkiä, huolestusta hampaiden takia sekä suunnatonta kiukkua räkyttämisen vuoksi. Ensimmäinen elinvuosi suippiksella kuitenkin onnistuneesti takana ja todella monta vielä edessä!

Tiida 3kk.

Tiida 5,5kk.

Synttäreiden kunniaksi nappasin Tiidan aamulla kunnon rapsutustuokioon, lähdimme ulos kahdestaan muistuttamaan mieleen pienimuotoisesti tokohömpötystä sekä leikkimään narupallolla, lopuksi otimme vielä ihan hiukan näyttelyreenejä. Suippis oli onnesta soikeana kun kerrankin hän saa hakea palloa eikä Sessa varasta sitä joka kerta. ;D

Kävimme kaupassa hakemassa kakkuun puuttuvat ainesosat sekä synttärijäätelön, mumsmums.

Nyt on herkut herkuteltu ja leikit leikitty. Vielä ennen töitä olis tarkotus käydä joku kiva pieni mettälenkki niin saa Sessakin vähän liikuntaa.

Iän karttuessa Tiidan pentumaisuus on vähentynyt ja omat luonteenpiirteet ovat tulleet enemmän esille. Tiidasta on tullut oikea 'äitin tyttö', kiipeää syliin ja kaipaa rapsutuksia, lenkillä ei suostu Nicon kanssa edes pissalle, vasta kun minä illalla vien likan niin suostuu asioimaan.

Tiida on kovin tekeväinen koiruus, innostuu helposti kaikkeen tekemiseen ainakin minun kanssa. Keskittyy täysillä ja välillä vetää vähän ylikierroksille.

Itsenäinen pentu, ei tarvitse muita omiin leikkeihinsä, osaa keksiä itse itselleen tekemistä. Nopea oppimaan sekä oivaltamaan, ei tarvi montaa toistoa kun neiti jo tietää mitä tahdon.

Likka ei pelkää likaantumista, päinvastoin, juoksee jokaisen mutalätäkön halki ja jää vielä kaivamaan niitä kaikkein mutaisimpia kuoppia.

Tiida on edelleen tämän perheen raisuriitta, vastuuntunnoton pikkuinen. Sessan täysi vastakohta.

Paljon onnea minun ihanalle pikku sintille.<3

Tiida 1v.

Taivassalossa

..pitkästä aikaa. Ei ollakaan käyty joulun jälkeen, ehkä yhden kerran, en muista. Nyt kuitenkin taas täällä.

Jassi the dalmatialainen on vihdoin saanut roppaansa rotevuutta, alkaa jo vartalosta näyttämään aikuisemmalta, pää edelleen ihan vauva. Järkeä on tullut jopa hitusen lisää, ei kuitenkaan mitenkään huimasti.

Tiidalla hermot olleet kovilla eilen illalla, pilkullinen on pitänyt siitä huolen. Juoksee ylitse, ryömii alitse sekä potkii masua alhaalta käsin, kekseliäisyydestä pisteet dallulle.

Tänään lähettiin Merjan ja koirien kanssa kiertämään Ammevuoren lenkki. Se on kyllä aivan ihana reitti, kallioita ja lampia ja ihania maisemia. 

Koirat painoivat menemään minkä jaksoivat, ihan loppulenkistäkin vielä lähtivät kimpassa pellolle rallaamaan, nyt on ihanan rauhallista sisällä, jopa Tiida on saanut leporauhan.

Eilen oltiin Tiidan kanssa siellä agilityssa, oli taas aivan huippua. Kaverini oli tällä kertaa ohjaamassa ja ensimmäistä kertaa sain itsekin neuvoa siihen, miten sitä koiraa oikein kannattaa ohjata. Eihän sitä aina voi samalla kädellä ohjailla tai ollaan ihan solmussa ja juostaan päisin.

Siellä sitten harjoteltiin putkea ja hyppyjä, minä pääsin harjottelemaan valssaamista. Alussa olin ihan solmussa ja sain totaalisia aivopieruja mutta muutamia kertoja kuivaharjoteltua se alkoi jo sujumaan hieman paremmin.

Taidettiin jopa yhden kerran tehdä peräkkäin ensin kaksi hyppyä, sitten putki, siitä hyppy ja taas putkeen jonka jälkeen kaksi hyppyä ja vielä viimeinen putki. Vähän tuli sekoiltua välissä mutta oon kyllä tosi ylpeä tosta hauvasta ja omista jaloista, enhän sentään kaatunut.

Tiidan kanssa koitettiin palkkausta esteiden jälkeen siten, että kaverini heitti lelun maahan, ei saanutkaan palkkaa minun kädestä. Päätettiin koittaa tällaista menetelmää sen jälkeen, kun Tiida oli roikkunut kädessäni ja sen takia hypännyt suoraan nokallaan hyppyesteen reunaan.

Noloilta mokiltakaan ei ihan kokonaan vältytty, sillä Tiida päätti kesken tunnin vääntää tortut keskelle areenaa... Ensi kerralla käytän likan kyllä kunnon lenkillä aamulla ja vaikka pariinkin otteeseen ettei vaan kaki toistamiseen halliin. Noh, onneksi ei ollut vatsa löysällä.

Ainiin, loput kuvat Tsalo lenkiltä löytyy täältä.

Ääh puuh väsymystä

Kaippa tänne täytyy taas pitkästä aikaa jotain tarinan tynkää sepustaa. 

Mitään suurempia kommelluksia meille ei oo sattunut, mitä nyt yhteen supikoiraan törmättiin Pansio/Perno seuduilla tossa viime viikon puolella muistaakseni. Järkytys oli kaksjalkasella liiotellun suuri kun karvapallot meni ilosesti moikkaamaan mettähauvaa. Mun kauhuksi sillä mokomalla oli kapi, hyi elämän kevät. Suurimman paniikin aiheutti kuitenkin se, kun koira jäi nuuhkimaan jotain epämääräistä karvamyttyä mikä liikkui enkä aluksi saanut selkoa, mikä otus siinä möngersi.

Hysteerisenä koiranomistajana kipitin lähiapteekkiin kyselemään kapin tarttumismahiksista ja lääkkeistä, apteekkari fiksumpana tokasi vaan että tuskimpa se on mun koirille tarttunut, eikä tarttunukkaan. Oikeessa oli.

Näinä lähipäivinä ollaan lenkkeilty välillä Teijan ja Luken kanssa, toisinaan myös Edithin ja Lulun seurassa. Kameraa en oo jaksanut joka lenkille ottaa, onhan niitä metsäriehakuvia jo aikalailla tullut otettua. Yhdelle reissulle jopa otin sen mokoman reppariin, kuvat täällä alhaalla.

Nyt oon vihdoin ja viimein ilmottanut Tiidan Erkkariin ja Turun näyttelyyn (Harjavallan lisäksi). Helsinki oli meillä myös suunnitelmissa, mutta tarkemmin palkkakuittia tutkittuani päätin jättää sen reissun välistä, junalippujen hinnat sen verran ylhäällä. Eiköhän meille riitä nuo kolmekin näyttelyä näin alkuun.

Glyserolia oon taas alkanut läträämään neidin korviin, sen verran kevyet on kärjet enkä halua niiden nyt pongahtavan ylös juuri ennen näyttelyitä. Lohiöljy on kanssa löytänyt tiensä koirien ruokien joukkoon.

Ostin Tiidalle vihdoin sen kauan kaivatun pyöreän nahkapannan että saadaan tuo kauluri ehjäksi, Hurtan panta kun on kuluttanut karvaan turhan suuren loven, mikä näkyy selkeästi tuon kaiken karvan keskeltä. Japin innostamana tilasin sintille vielä supersöpön vaaleenpunasen kevythäkin näyttelyä varten, hih. Kyllä nyt kelpaa odotella vuoroa!

Lenkeillä oon ruvennut ohjaamaan koiria erilaisten objektien päälle tasapainoilemaan, isojen kivien, penkkien, puun kantojen ymym. Kiva välillä vieraiden koirien tullessa vastaan kehittää omille turreille temppuilua perinteisen seuraamisen sijaan. Tiida on erittäin mielissään tästä, omatoimisesti yrittää ehdotella että "Tämänkö päälle, ai ei. No entäs tämän?" Ylhäällä olevassa kuvassa Tiidan taidonnäyte asiaan liittyen.

Huomenna suuntaan Tiidan kanssa jälleen agilitya testaamaan, siitä suoraan kyydillä Taivassaloon isäni (ja Jassi the ilopeban) luo. Katsotaan onko Tintti taas tomeraa tätiä väsyneenä iloisen dallun seurassa, hah.

Nyt unta palloon ja sitä rataa, nat nat!

Kasviksia Espoossa

Eilen oli vihdoin se kauan odotettu päivä. 

Lähdimme Tiidan kanssa aamusta junalla Espooseen kasvattajia tapaamaan. Junamatka sujui Tiidan puolesta oikein hienosti, koiruus makoili nätisti paikoillaan, kerran haukahti ruokakärryn kuskille, että nyt on aika tulla rapsuttamaan. 

Itse jännitin jo junaan mennessä että ollaanko oikeassa vaunussa, kun kyseisessä vaunussa oli lemmikkien kielto kyltti.. hmm. Konnarilta vielä kuitenkin varmistin asian, ei oltu eksytty allergikkojen vaunuun vaan ihan oikeassa paikassa oltiin.

Myös 'naistenhuoneessa' käynti tuotti pientä päänvaivaa kaksijalkaiselle, koiraa kun ei voi jättää paikalleen odottamaan. Karvakorva ja pullea laukku mukaan ja pienen pieneen vessaan ahtautumaan. Mahduttiin sentään juuri ja juuri ovesta sisään, jalkatila vain meni kokonaan koiralle. Olisi mahtavaa jos juniin suunniteltaisiin lemmikkivaunun läheisyyteen hivenen suurempi käymälä, jotta me yksin koiramme kanssa matkustavatkin pääsisimme helpottamaan oloamme. x)

Pääsimme kuitenkin onnistuneesti perille asti, asemalla meitä odotti pieni vastaanottokomitea.

Päivä meni ihan hujauksessa, alkajaisiksi nostettiin Tiida pöydälle ja tsekattiin yhdessä vielä miten niitä paikkoja kuuluu siistiä näyttelyitä varten. 

Puunausta seurasi lenkki, ruoka, kuvailu, näyttelyreenit ja jälkiruoka. Kaikenkaikkiaan ihana päivä, hyvä ruoka, hyvä seura ja mahtavat hauvat. Kyllä Tiidalla vaan on hyvät kasvattajat.

Olin pakkaavinani reissuun mukaan kaiken tarpeellisen, mutta unohdin kamerani kotiin, joten kuvista vielä iso kiitos Paulalle!

Metka ja Tiida.

Tiida tähtäili jatkuvasti Metkan häntään, siinä oli hyvä roikkua.

Äippä ja lapsi, taitaa niissä jotain samaa olla.

Oli hassua huomata, miten paljon samaa Tiidassa ja Tuhtissa onkaan. Pää, kroppa, turkki (Tuhtilla tosin paljon pörhöisempi), jopa haukku oli jollain tapaa samanlainen. Kuvissa samankaltaisuuden toki huomaa, mutta livenä vielä selvemmin. Kyllä se Tiida vaan on ihan äitiinsä tullut.

Tuhti, Bono, Metka ja Tiida.

Oli myös mielenkiintoista huomata, miten erilaisia koiria saman rodun sisällä voikaan olla. Metka ja Tiida ovat suht samanikäisiä narttuja, mutta ero on valtava. Koko vartalonmalli ihan erilainen ja pää ja korvat ja luonne sekä turkki ja kokokin. Samanrotuisia, mutta ihan eri puusta veistettyjä. Jännää.