tiistai 31. joulukuuta 2013

Canon EOS 100D

Finally, it's here! Käytiin eilen ostoksilla ja mukaan tarttui se kauan kaivattu järjestelmäkamera!

Koska sain vihdoin hommattua järkkärin, saavat kaikki kärsiä kuvausinnostani. ;)
Kävin likkojen kanssa kääntymässä Runosmäen koirapuistossa "aamulenkillä" ja kamera oli tietty mukana.












Näköjään kone vähän muokkasi näitä kuvien värejä keltaisemmiksi?? Nyt kuitenkin kiire töihin, joten saatte tyytyä näihin, adíos amigos !

maanantai 30. joulukuuta 2013

Muuttoviikonloppu

Meillä olikin muutto nyt viime viikonloppuna, yritin jo hyvissä ajoin pakkailla tavaroita, mutta yllättäen vielä muuttopäivänä oli paljon pakattavaa. Tämä on Sessalle jo kolmas muutto ja Tiidalle vasta ensimmäinen.
Sessa selkeästi huomasi, että nyt tapahtuu jotain omituista, Tiida ei paljoa tajunnut vaikka huonekalut vaihtoivat asuntoa. Koko päivä meni sutjakkaasti kamoja kantaessa, joten koirat jäivät vähemmälle huomiolle. Nyt kuitenkin on jo kamat laitettu paikoilleen ja kotiuduttu hyvin. 

Kävin aamulla tyttöjen kanssa metsässä kääntymässä, kuvia tuli otettua muutama, tosin aika kamalan synkkiä sellaisia. Laitan nyt muutaman kuitenkin esille, kuvattomat postaukset kun ovat niin tylsiä.





Pakollinen lelulaatikko-kuva.

Seinää tietysti koristaa tämän vuoden koirakalenteri sekä ensi vuoden Collie-kalenteri!
Nyt pitemmittä puheitta suunta kohti lähellä sijaitsevaa IKEAa, ja ehkä jopa Myllyä kameranostomielessä. ;)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu saapuu

Vastahan oli kesäkuu ja pieni musta puikkonokka asteli taloon, ja nyt on jo Joulu ja muuttokin edessä! Ei sitä turhaan sanota, että aika menee siivillä.

Vietämme joulun Nicon kanssa eri osotteissa, joten pidimme eilen aamulla pienen jouluhetken. Kuuntelimme joululauluja ja joimme vaniljanmakuista glögiä ja avasimme toisiltamme saadut lahjat. 
Siinä joulutunnelmissa sain myös ideaksi ottaa likoista joulukuvat. Lavastin keittiöön kuvauspaikan ja rukoilen, että kamera ei pettäisi meitä... Eikä pettänyt! 




Pikku riiviö kumosi pukin, siitä johtuen varmaan noin tuima ilme.

Me lähdetään likkojen kanssa joulunviettoon isäni luo Taivassaloon. 
Hyvää ja rauhallista Joulua!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pipimerle

Keskiviikkona ollessani töissä, sain Nicolta tekstarin, hän oli löytänyt pissalätäkön lattialta tullessaan töistä. Ihmeteltiin aikamme, miksi toinen likoista on lirittänyt lattialle. Illalla kun tulin töistä, Nico mainitsi, että asialla on ollut Sessa. Neiti oli päivän aikana pyytänyt useampaan otteeseen ulos ja pissailut ulkona jatkuvasti. 

Seuraavana yönä Sessa herättikin minut kaksi kertaa pissahädän takia. Ja edelleen ulkona pissittiin ihan koko ajan, kun oli saanut yhden lätäkön tehtyä, juostiin jo tekemään toista. Mulla oli taskulamppu mukana ulkona, ja tutkailtuani lätäköitä, huomasin että niissä on verta, myös tytön pöksykarvoista löytyi verta pissalla käynnin jälkeen. Suljin pois alkaneiden juoksujen mahdollisuuden, sillä verta oli tosiaan ainoastaan pissimisen jälkeen, ei muulloin. Aamulla soitin sitten lääkäriin ja sanoin epäileväni pissatulehdusta. Saatiin aika samalle iltapäivälle, pissanäyte olisi saatava otettua mukaan.


Lääkärissä neidillä todettiinkin ärhäkkä pisutauti ja saimme kotiin viemisiksi kasa antibiootteja. Lääkäristä lähettävät näytteen eteenpäin viljelyyn, oli kuulemma sen verran jännä näyte, soittelevat ensi viikolla, jos löytyy jotain enemmän ja täytyy vaihtaa lääkettä. Nyt on kuitenkin pari päivää syöty näitä meille annettuja lääkkeitä, ja ainakaan neiti ei enää pyydä muutaman tunnin välein ulos, eikä pissi ulkona ollessaan jatkuvaan tahtiin. Myöskään verta ei ole onneksi näkynyt. :) 



Sessahan ei ole rekisteröity, eikä myöskään mikrosirua ollut laitettu ennen kuin muutti meille. Päätin nyt torstaina lääkärissä ollessamme, että nyt on mikrosirun aika löytää paikkansa Sessan lapojen väliin. Siellä se siru nyt on, vihdoin.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Seija riehuu

Viime yönä Seija-myrky kiukkuili, puut huojui ja tuuli pauhasi, välillä kuulosti siltä, että kerrostalon katolta lähtee palasia irti. Itse en olis tähän varmaan edes herännyt, mutta meidän Sessalainen stressasi ilmeisesti tätä myräkkää. 
Neidillä on lupa tulla sängylle, yleensä käpertyy jalkopäähän pienelle kerälle tyytyväisenä, tällä kertaa heräsin siihen, kun Sessa tunki kainaloon, hetken päästä taas nousi ja läsähti päälleni. Uudestaan ja uudestaan littasi minua, ei rauhoittunut millään. Aluksi koitin silitellä likkaa, jos rauhottuisi, seuraavaksi en enää päästänyt viereen, vain jalkoihin. Tämän jälkeen käskin koiran alas pediltä aina kun siihen nousi. Mikään ei tuntunut tepsivän, ja olin jo varmaan tunnin verran jatkanut näitä toimia, sitten riitti, julmasti komensin koiran pois makkarista ja ovi kiinni perässä. Loppuyön saatiin nukuttua rauhassa.


Asiasta toiseen, olen aina aikalailla inhonnut räkyttäviä koiria ja ollut ylpeä Sessasta, joka ei ole ymmärtänyt tätä toisille haukkumista. Noh, nyt minulla on pieni hölmö koiruus, joka haukkuu todella usein nähdessään vieraan koiran. Maailman ärsyttävin tapa. Ensimmäisillä kerroilla yllätyin, tämä kun oli täysin uutta minulle. 
Olen koittanut namien avulla saada huomiota pois muista koirista, ei auta. Lelun avulla ollaan saatu jotain tulosta aikaiseksi, tosin en halua, että aina täytyy olla lelu mukana tai muuten on helvetti irti. Ja Tiida on välillä ensin haukahtanut, sitten katsonut minuun "haukuin, saanko lelun nyt?". 
Kyselin kasvattajilta, mitä heidän mielestään kannattaisi yrittää, ja nyt ollaan heidän neuvojen mukaan yritetty vaan torumalla saada haukkua pois. Ei ole helppoa. Täytyy vielä funtsia, josko tuo lelu kuitenkin olisi paras tapa kitkeä tämä ikävä haukkuminen pois.

Tosiaan, lumet tuli ja lumet suli. Toivottavasti saataisiin tänne pakkasta, niin pysyis kurakelit poissa.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Asiaa peloista

Ajattelin nyt tehdä postauksen koirien peloista. Meillä ei ihan hirveesti pelätä asioita, mutta erilaisia pieniä kammotuksia on ja on ollut.

Sessalla on ajan kuluessa esiintynyt joitain pieniä ohimeneviä pelotuksia, joista ollaan iän karttuessa ja harjoitusten kanssa selvitty, nykyään typykkä on melko tasapainoinen ja rauhallinen joka tilanteessa.
Sessa kuitenkin pelkää pyykinkuivaustelinettä, tai pikemminkin sitä kolinaa, mitä teline liikuteltaessa pitää. Nuorempana Sessa pelkäsi telinettä ihan kamalasti, neiti meni kämpän toiseen päähän nurkkaan pelkäämään. Asuimme silloin vielä yksiössä, joten kauas telineestä ei päässyt. Pelosta päästiin kuitenkin eroon, laitoin aluksi silloin tällöin telineen ympärille nameja, jotka onneksi katosivat aina lattialta. Nykyään tätä telinepelkoa ei enää ole, on kyllä vielä hieman varovainen ja pysyttelee kauempana kun telinettä liikutellaan.
Pienenä pentuna oli myös yksi kummallinen päivä, milloin likka pelkäsi joka ikistä autoa, mikä ajoi meidän ohitse... Sessa juoksi kuin päätön kana, niin kauas kuin hihna kantoi. Kamala päivä, mutta onneksi se oli vain se yksi päivä.

Tiida taas on muuten suht reipas penikka, hieman ääniherkkä (ilmaisee tätä haukkumalla), mutta yksi kunnon pelko penikalla on. Liukkaat ja liukkaan näköiset lattiat... Tyttö liukastui kerran rappukäytävässä ja säikähti niin pahasti, että on saanut tapauksesta trauman. Aina välillä pelko herää jonkun liukastumisen seurauksena, silloin pelätään taas ihan kaikkia rappukäytäviä ja muita vastaavia, välillä taas mennään ilman mitään muistoa pelosta. 
Muutamme pian asuntoon, missä on laminaattilattiat, liukkaampaa materiaalia kuin tämän hetkiset lattiat. Silloin neidin on vain opittava kävelemään siellä. Samoin kuin ulkona on nyt liukasta, siitä vain mennään, ei ole varaa pelätä. Eikä syytä. Uskon vahvasti, että saadaan tämä pelko hallintaan, varmasti silloin tällöin mennään takapakkia, mutta kyllä me pääsääntöisesti eteenpäin ollaan menossa!

Nyt, suuntaamme Nukku-Matin Maahan, missä ei pelkoa tunneta, hyvät yöt !

lauantai 7. joulukuuta 2013

Lunta tuli, jee!

Nyt on muutaman päivän ajan ollut aika kurja keli, koiruudet on saaneet kärsiä mun syysmasennuksesta, lenkit on jääneet lyhkäsiksi, ja tytöillä on selkeesti ollut liikaa virtaa.
Edith ja Lulu saapuivat meidän seuraksi eilen illalla katsomaan Jumanjia ja viettämään pikkujoulua ja itsenäisyyspäivää. Meillä oli viinit, piparit glögit ja joulutorttutaikinat valmiiksi hommattuina.



Valitettavasti, unohdimme tortut uuniin 25minuutiksi, kun niiden olisi pitänyt lämmitellä uunissa vain 10-15min.. Mokomat joutuivat siis roskiin vatsan sijaan.

Maukasta..
Lähdettiin tänään pitkästä aikaa Edithin ja Lulun kanssa Ruissaloon kävelylle. Eilisen päivän ja viime yön aikana oli iloksemme satanut lunta! Tiidan ensilumi.. Ja neidin riehakkuudesta huomasi sen todella helposti. :D
Lenkki kesti tällä kertaa reilut kolme tuntia, sisältäen Tiidan lätäköissä kahluu/uinti hetket. Hyvä seura ja aivan taivaallinen keli! ..unohtamatta kunnon kameraa, ihana päivä. <3





Takit käytössä!














sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lentävä collie ja nakkisotilas

Tänään päivällä oli taas pitkästä aikaa nätti ilma, vaikka tuulikin kovin. Päätettiin Nicon kanssa napata likat mukaan kentälle leikkimään, mukaan lähti myös Sessan lempparilelu, pallo, ja Tiidan suosikki, nauravat nakit. Ja kamera. Otettiin tytöistä päivitetyt rakennekuvat, jotka löytyvät likkojen omista tiedoista.














Huomasin tässä toissa päivänä, että Sessalla on ruhje vasemman jalan anturassa.. Neiti on kovasti yrittänyt nuolla haavaa. Lenkin ja koirien pesun jälkeen kurkkasin tassua ja sieltä löytyi aika hyvän kokoinen haava. En tiedä mistä on tullut, mutta koitan nyt samaa keinoa kuin rotan masuhaavan kanssa, puhdistusta ja Petadinea, jos se siitä. Muutoin saan jo 4.kerran parin viikon sisällä lähteä eläinlääkäriin, taas eri otuksen kanssa. Veikkaan kyllä että se tosta itsekseen parantuu, tuota kohtaa tuskin tikattaisiin, sanoisivat vaan että putsaile kotona.


 Aika kipeän näköinen.. Ihmekkään, että koittaa nuolla jatkuvasti.. :s Noh, me seuraillaan, josko tämä tästä.