sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Helsinki KV 20.5.

Taas on aika vierähtänyt viimeisestä blogikirjoituksesta. Tuntuu, että viikosta loppuu tunnit kesken ja aika vaan juoksee eteenpäin. Hyvä, jos ehtii viikkotreenien lisäksi ylimääräisiä treenejä edes pitää, saati istahtaa alas ja avata konetta kirjoitusmielessä. Lisäksi nyt keväällä allekirjoittanutta on työllistänyt opinnäytetyön teko, jota yllättäen innostuin tekemään todella tunnollisesti ja annoin kaikki annettavissa olevat paukut kyseiselle työlle. Nyt oppari on vihdoin onneksi kasassa. Koulun kesäloman alettua onkin taas kesätöiden vuoro ja koiratreenit jäävät väkisinkin aikataulullisten haasteiden vuoksi taka-alalle kesäksi. Tokihan agilityn viikkotreeneistä tulee myös kesätauot, mikä helpottaa omalta osaltaan ajan käytön hallitsemista kiireisenä vuodenaikana.

Kevään aikana olin sentään pistänyt näyttelyilmot menemään ja tänään oltiinkin Helsinki KV:ssä Nerin että Tiidan kanssa, molemmat avo nartuissa. Tuomarina toimi Saija Juutilainen. Ensimmäistä kertaa olin näyttelyssä kahden koiran voimin ja vielä samassa luokassa. Suunnitelmana oli esittää Neri itse ja antaa Tiida tämän kasvattajan esitettäväksi. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos ja hetken aikaa jännitin, saanko Tiidaa ollenkaan kehään. Onneksi asiat kuitenkin järjestyivät parhain päin, kiitos siitä avuliaille kavereille, ja molemmat tytöt saatiin kehään ilman ongelmia.

Nerille tämä oli neidin elämän toinen näyttely. Minua jännitti melko tavalla ensimmäisen kerran jälkeen, siitä kun on jo aikaa ja esittämiseni oli silloin melkoista sähellystä... Tänään ennen kehää saatiin vielä viimeiset neuvot Nerin kasvattajalta ja melko rauhallisin mielin lopulta askellettiin kehään. Hienosti Neri malttoi seistä kopeloitavana ja ravi oli nättiä ja maltillista. Nerille tästä ERI.

Tiidan kehäesiintymistä seurasin sivulta. Hienosti ja ryhdikkäästi Tiida pönötti tuomarin tarkastellessa koiraa. Ravissa Tiidalla vaikutti olevan ajatukset hieman muualla, kenties ihmetteli, missä emäntä on. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hienosti esitetty ja hienosti esiintyi vieraan ihmisen esittämänä. Tiidalle EH, alla arvostelu:

"5v. hyvärunkoinen ja luustoinen nuori narttu. Niukemmin mutta tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät käpälät, sievä nartun pää ja ilme. Riittävän pyöristynyt kuono-osa. Hyvä purenta, korvien taite. Riittävästi niskan kaarta. Hyvä karvan laatu, puhtaat värit. Hyvä hännän asento. Kovin kapeat liikkeet, sivuaskel saa jäntevöityä. Mukava luonne."

Kilpailuluokassa oli nopeasti laskettuna kuusi-seitsemän narttua. Neri esiintyi jälleen mallikkaasti ja minä puolestani tunsin oloni rennoksi Nerin kanssa. Fiilis oli melko hyvä, kun kehästä käteltiin ulos pari narttua ja Neri jäi neljän parhaan joukkoon. Meitä juoksutettiin vielä kehä ympäri ja lopulta Neri osotettiin kolmanneksi! Eli lopputulema Nerille oli avo ERI 3. Olen todella ylpeä kokemattomasta koirastani sekä hieman myös omasta suorituksestani, tuntui että meillä oli pallo hallussa ja oltiin yhdessä kehässä. Hyvä mieli jäi ja nyt uskaltaa taas luottaa meidän touhuihin kehässä ja katsella uusia näyttelyitä. Alla arvostelu:

"2v. oikealinjainen nuori narttu. Hyvä, pitkä rintakehä. Hyvä luuston vahvuus, kulmaukset, käpälät. Kaunisilmeinen narttumainen pää, hieman syvä kallo. Riittävä korvien taite. Hyvä kuono, purenta. Kaunis karvapeite, väri. Liikkuu hyvällä luonteella. Kaunis sivukuva. Etuliike saa tiivistyä kyynärpäistä."