Hakutreenit 20.11.

Olinkin jo aikaisemmin maininnut aloittaneeni Nerin kanssa pelastushaun treenaamisen. Käymme treeneissä toistaiseksi kerta viikkoon, treenikertoja takana nyt neljät. Viimeisimmät treenit olivat pari päivää takaperin sunnuntaina. Keli oli mukavan kostea ja vettä tihutti mutta pelastuskoiralaisia ei pieni sade saa haitata.

Nerin kanssa on nyt viimeiset kaksi kertaa treenattu reagointia, mutta nyt halusin koiralle enemmän haastetta ja yritimme pistoja pienin ääniavuin. Ensimmäinen ukko oli pyynnöstäni melko lähellä keskilinjaa. Asetin koiran nokka menosuuntaan ja ääniavun jälkeen totesin 'ukko' ja päästin pienen matkaan. Neri juoksi reippaasti suorinta tietä piilolle, hieno likka.

Ensimmäisen mentyä niin hienosti, tuplasimme pistojen pituuden. Sama homma, koira nenu ukon suuntaan ja pieni ääniapu ja koira irti. Hienosti Nepu lähti maalimiehelle, mutta jostain syystä pysähtyi puolessa välissä matkaa. Odotimme koiran reaktiota ja hienosti se aika pian ratkaisi pulman, avasi nenän ja etsi ukon.

Kolmas ja neljäs piilo menivät samalla taktiikalla kuin toinen, näillä kerroilla Neri ei tosin pysähtynyt, vaan eteni hienosti nenun avulla maalimiehelle.

Nämä treenit olivat Nerille varmasti itsetuntoa kohottavat, lyhyet mutta tehokkaat treenit. Ensimmäistä kertaa uskoin koiran tosissaan käyttävän nenäänsä silmien sijaan hajun paikantamiseen.

Ajattelen, että nyt ois hyvä treenata muutamia kertoja ukkojen etsimistä ääniavuin, piiloja saisi tosin olla useampi kuin tämä neljä mitä tähän mennessä on ollut. Pikkuhiljaa voitaisiin harjoitella eroon ääniavuista; treenikerran ensimmäinen piilo voisi olla avustettu, seuraavat ilman ja taas yksi ääniavulla jos tarvetta on.

Pieni pelastuskoiran alku. <3

Omatoimisesti aksaamassa

Keskiviikkona nappasin lauman mukaan ja hurautin agihallille aamupäivästä. Tiidallahan alkoi juoksut, joten treeniryhmään meillä ei ole asiaa nyt vielä hetkeen. Syyni hallille tuloon oli puhtaasti Tiidan kisakelpoisuuden kartoittaminen. Mulla on ollut vaikeuksia uskoa Tintin keppien olevan kisakunnossa, vaikka neiti kerta toisensa jälkeen todistaa osaamistaan treeneissä. Myös kontakteissa mulla vallitsee epäusko, etenkin niin harvoin treenatulla keinulla, en ylipäätään tiedä erottaako Tiida keinun puomista ja ymmärtää himmata vauhtia ennen kuin vetää lentokeinun. Näitä asioita lähdimme sinne hallille selvittämään.

Kentälle ensimmäisenä pääsi Sessa. Neiti Sinisen kanssa ajatuksena oli hömpöttää menemään putkien ja hyppyjen kanssa. Hämmennykseni oli suuri, kun radalla minut kohtasi aikamoinen pikakiituri! Sessa on näemmä löytänyt vauhdin jostain, sillä tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun likka on liekeissä. Ihan huikea vauhti, minä jopa jäin toiseksi! Neiti myös hienosti tunnisti sanallisista käskyistä mitä haluan ja haki putkeenkin vaikka lähetin sen sinne putken väärältä puolelta. Ihan huippua. 

Sessahan on käynyt yksissä mölleissä, eikä siellä suostunut hyppäämään pituutta. No, pituus oli nyt sopivasti kentällä asemissa ja ohjasin pikakiiturin kohti pituutta.. ja pentele sehän meni sen! Ja moneen kertaan vielä, hitsit. Ihan tekis mieli viedä se taas mölliradalle. Todella hyvä fiilis jäi tästä.

Seuraavana vuoroon pääsi Neri. Nepun kanssa on aikaisemmin kahdesti käyty pelkkää putkea rallattelemassa. Ekalla kerralla pieni oli ihan pähkinöinä, kunhan hiffasi touhun. Toisella kerralla muisti vähän, mistä on kyse ja riemastui putkesta, mutta riemastui myös kaikesta muusta elämästä hallissa ja keskittyminen oli aikalailla kadoksissa.

Tällä kertaa ajatuksena oli saada koiralle kontaktia paremmaksi. Aloitin "treenin" leikittämällä Neriä eri leluilla, selvittäen mikä parhaiten puree. Hyväksi osoittautui vetolelut, joita neiti voi kunnolla riepottaa, niiden mätkiessä samalla koiraa kylkiin..

Lähdettiin tekemään putkea lelupalkalla. Jäin Nerin kanssa putken alkuun ja juoksin vierestä samalla vieden koiran kädellä putkeen. Sinne sujahti pentu ja lelua kiitokseksi. Lelupalkka ei kuitenkaan pitkään riemastuttanut joten vaihdoin namille. Teimme suoraa putkea muutaman toiston verran onnistuneesti.

Tutustuimme myös siivekkeiden kiertoon rima maassa. Vedin namilla koiraa ja vaihtelin ohjaavaa kättä, koiran tarkoitus vain seurata namikättä. Hienosti seuras eikä jännittänyt lainkaan siivekkeitä.

Tiida pääsi viimeisenä halliin. Aloitettiin keinulla: koiralle lähetys ja varoitin Tiidaa varoiksi ensimmäisellä kerralla että kyseessä on keinu eikä puomi. Hienosti Tiida oli jo himmaamassa ennen varoitusta eli tunnisti esteen. Vahvistin suurella häiriöllä kontaktille jäämistä ja hienosti neiti pysyi paikallaan vaikka juoksin ympäri estettä ja spurttasin kauas koirasta, kertaakaan ei ollut aikeissa lähteä.

Keppejä treenattiin tarkoituksena saada etäisyyttä mun ja koiran välille. Vauhtia tuo ei vielä kestä mun puolelta hirveästi, mutta etäisyys oli helppo vaikka keppien ja mun välille jäi kokonainen putki. Siellä ohjailin putken toiselta puolen ja hienosti neiti veti loppuun asti kuin vanha tekijä. Mun pitäis ihan tosissaan jo luottaa tuohon koiraan, se kyllä tietää mitä tekee ja hoitaa homman kotiin.

Koitettiin tähän väliin vielä A-esteellä ja puomilla kontaktille pysähtymistä siten, että minä juoksen ohi ja koira tarjoaa pysähtymistä. Puomille jäi hienosti, A:lta juoksi läpi, vaikkakin alas asti tuli. Muistutin A:n alastulon vielä koiralle ja uusilla toistoilla samaa mokaa ei enää tullut, tais olla vauhdin virhearvioinnista kyse.

Olin Sessan vuorolla kokeillut valmiiseen rataan eri versioita ja vedin lopuksi Tiidan kanssa vielä pari helppoa, vauhdikasta ja riemuisaa pätkää. Tosi hyvä fiilis jäi niin koiralle kuin ohjaajalle.

Yhteenvetona treeneistä:

-Sessa on valmis mölleihin matalia rimoja hyppimään. Sen kanssa vois muutenkin treenailla enemmän kun on ihan mielettömän kiva treenikaveri.

-Nerpun kanssa lisää leikkimistä ja puuhaamista häiriössä.

-Tiida on todellakin kisavalmis. Juoksujen jälkeen toivottavasti vielä tänä vuonna kisoihin. Lisää treeniä keppien saamiseksi itsenäisiksi häiriöstä huolimatta sekä kontakteilla harjoitellaan koiran puolelta tarjoamista ja mun puolelta ohi juoksemista.

Mitä meille kuuluu?

Huh, nyt allekirjoittanut voi vihdoin huokaista helpotuksesta ja keskittyä pääasiassa rentoutumiseen loppuvuoden ajan. Kesätyöt jatkuivat pitkään syksyyn, koulu alkoi hyvissä ajoin ennen töiden loppumista ja vihdoin kesätöiden loputtua alkoi viiden viikon mittainen työharjoittelu. Nyt työharjoittelujaksokin on jo takana ja tällä hetkellä kalenteria täyttää vain satunnaiset koulupäivät sekä koiraharrastukset, mikä helpotus. Tarkoituksena on nyt loppuvuosi todellakin pyhittää itselle mieluisiin puuhiin kuten salilla käymiseen sekä koirien kanssa treenaamiseen ja ihan vain kotona olemiseen ja rakkaan kainalossa makoiluun. Pieni akkujen lataus tulee todellakin tarpeeseen kaiken kiireen sekä omaan ja koirien terveyteen liittyneen stressin jälkeen.

Nyt kun aikaa riittää ja tietokone toimii jälleen niin jospa saisi tähän blogiinkin taas eloa. Tekstien taso ja kirjoittamisvälit ovat olleet järkyttäviä, jospa se tästä. Olenpa nyt kuljettanut pitkään hyllyllä pölyttymässä ollutta kameraa mukanani lenkeille. Eritoten Neristä olisi mukava saada kuvia neidin kasvaessa kauhiaa vauhtia. Perinteisiä syksyisiä "koirat lehtikasassa"-kuvia emme ennättäneet ottaa, mutta jospa lumisia kuvia tulisi sitten senkin edestä napsittua.

Tosiaan, Nerillä on jo ikää 6,5kk. Korkeudeltaan pikkulikka hipoo Tiidan mittoja, painoluokka on samalla tasolla eli 16kg on ylitetty. Pentu on edelleen hirveän reipas ja utelias hääräri, se rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria. Ääntään pieni käyttää päivittäin: se komentaa aamuisin viemään itsensä pissalle, se komentaa toisia koiria väistymään sekä jos tahtoo näiltä luun niin komentaa. Muut koirat onneksi eivät ota pentua ihan todesta ja sanovat sille missä menee rajat.

Emännällä on hirveä hinku viedä pieni jo näyttelyyn, mutta toistaiseksi vielä esteenä on käärmeenpuremajalan kuntoutus. Käärme sai kunnon trauman aikaan ja jalka jäi selvästi kehityksessä jälkeen ja meinasi pukata virheasentoa kinttuun. Ollaan jumppailtu jalkaa ahkeraan ja Neri pääsee päivittäin juoksemaan vapaana ja käyttämään jalkaansa. Edistystä on tapahtunut todella paljon mutta vielä huomaa koiran keventävän jalkaa aika ajoin sekä käynnissä askel on väärä. Jalan kuntoutus onkin meillä nyt tärkeysjärjestyksessä nro 1.

Neri on päässyt mukaan pelastushakuryhmään (sama ryhmä, missä Tiida aikoinaan kävi). Treenejä on nyt takana kolmet ja koira on päässyt vähän jo jyvälle ideasta. Nepulle on tehty sekä peräänlähtöjä muutamat että reagointeja, jälkimmäisiä nyt pääasiassa hinkataan, jotta neiti ei ala etsiä silmillään vaan avaisi nenänsä töitä varten.

Tiidan kuulumisista sen verran, että likka vihdoin aloitti juoksunsa. Merkkejä ilmassa on ollut jo useamman kuukauden. Toistaiseksi elämä urosten keskellä on sujunut ongelmitta ja arki on rauhallista, vaan pian se jo muuttuu varsin kaoottiseksi tärppipäivien tullessa.

Agilityssa olemme jatkaneet treenaamista ja olin jo viemässä koiraa jälleen kisoihin kun ne juoksut eivät tuntuneet alkavan, mutta sittenpä neiti ne aloitti. Eli kisataukoa tiedossa vielä tovi, jonka käytämme omatoimisesti keppejä ja kontakteja varmemmiksi hioen.

Sessalle kuuluu pelkkää hyvää. Neiti on ainut koira, joka on tänä vuonna ollut terve, ainakin tähän asti. 

Kävimme Sessan kanssa rally-tokossa, mutta työvuorojen takia kurssi jäi kesken. Meillä olisi siis vielä pari kertaa tallella, mikäli nyt ehdimme kohta puoliin ne käyttämään. Sessan mielestä rally-toko on tosi kivaa ja puuhaaminen siistiä sekä nakit parasta. Sessan kanssa puuhaaminen hömpöttelymielessä on huikeaa, sillä se ei koskaan vuoda liiallisen innokkuuden takia, ei hauku eikä sättää. Se ehdottaa eri temppuja ja heiluttaa häntää puuhatessa. Sessan kanssa on todella rentouttavaa puuhata koska sen mielestä kaikki tekeminen on kivaa. Suurta paloa siltä ei löydy, mutta se ei meitä haittaa.

Päivittelen tarkempia treenikertomuksia seuraavien treenien jälkeen.