Ukkoja etsimässä ja aksakisoissa

Hakutreeneistä tosiaan jo tovi aikaa. Edellisellä kerralla treenit menivät erittäin hyvin, paremmin kuin osasin odottaa. Niistä inspiroituneena päätin kokeilla Nerille yhteensä kuutta ukkoa, ensimmäinen ääniavuin, muut sen mukaan, miten ensimmäinen sujuu. Elettiin niin sanotusti tilanteen mukaan.

Noh, syystä tai toisesta ääniapu ensimmäiselle pistolle jäi saamatta. Ekan ukon sijaan Neri merkkasi nenällään saaneensa hajun toiselta piilolta ja päästin koiran menemään ukolle. Hetken se kaarteli ja kierteli mutta saapui toiselle piilolle.

Ensimmäistä piiloa Neri ei sen sijaan sitten millään merkannut. Ilma oli toki melko seisahtanut ja metsä vieras ja aiempaa haastavampi. Silti tää tuntui olevan ihan todella vaikeaa. Ääniapua en jostain syystä tajunnut pyytää, tyhmä minä. Koira olis varmasti siitä hyötynyt, mutta koska en vielä lajia niin tunne enkä koulutustapoja tarpeeksi hyvin, niin en osannut pyytää apuja koiralle. Piilo löytyi jahkailujen jälkeen mutta vaikea se oli.

Kolmas ukko oli Nerille mörkö. Koira tuijotti ihmistä, heilutti häntäänsä muttei mennyt luo. Pennulla oli ekalla pistolla varusteet menneet huonosti ja vähän jopa solmuun ja maalimies oli sama, voisko siitä olla kyse? Mene ja tiedä, mörkö se oli ja yli päästiin vasta kun tulin lähemmäs ja lepertelin koiralle ikäänkuin kyseessä olisi joku tuttu ihminen. 

Viimeiset kolme pistoa edelleen vaikeat ja koiralle irtoaminen oli hankalaa, vaikutti inan epävarmalta että saako sitä nenää uskoa vai ei. Meni kuitenkin ja löysi ukot mutta ei se kaunista ollut.

Viime treeneihin nähden aikamoinen pettymys tämä kerta. Neri varmaan kaipaa enemmän itseluottamusta etenkin haastavammissa maastoissa ja olosuhteissa. Eihän treenejä toki ole vielä montaa takana. Ens kerralla ajattelin, että maastosta riippuen ensimmäiset 2-4pistoa avuin, seuraavat 1-2 ilman apuja ja viimeinen taas pienellä avulla. Näin tulis alkuun muistutuksena, mitä tehdään, siitä pari kokeilua, mitä koira tekee ja loppuun helppo itsetunnon ja treenin boostaus, jotta seuraavalle kerralle jää tekemisen meininki.

Neri 7,5kk.

Käytiin 10kk tauon jälkeen vihdoin ja viimein Tiidan kanssa jälleen virallisissa agikisoissa. Syy taukoon on ollut mun epäusko keppien ja etenkin kontaktien osaamisesta, treeneissä kuitenkin menneet hyvin, miksi päätin kisoihin mennä. Ilmotin Tiidan vain yhdelle agilityradalle.

Rata oli kaikenkaikkiaan melko simppeli ja sisälsi vain kaksi hieman hankalampaa kohtaa, meidän tasoon nähden niiden ei pitänyt olla ongelma. 

Emäntä oli fiksusti edellisenä iltana ollut pitkään pikkujouluissa ja juhlien jälkeisissä meiningeissä muutaman tunnin yöunilla kisoihin... ei järin fiksua.

Alkurata sujui ongelmitta, mitä Tiida nyt tuntui jotenkin tahmealta ja hitaalta, ei kuitenkaan tullut virheitä. Kontakteista puomi ja A-sujuivat kuten pitää, koira ei lähtenyt ennen aikojaan liikkeelle vaan odotti lupaa. Jäi tosin liian korkealle molemmissa esteissä odottamaan lähtölupaa ja tätä oiskin syytä treenata jatkossa. Keinu meinattiin lentää läpi eri käskysanasta huolimatta, mitä vielä toistin koiralle asian erottamisen vuoksi. Keinua pitää ehdottomasti saada enemmän osaksi rataa ihan viikkotreeneihin..

Jotta ei liian hyvin olis mennyt, niin mun väsymys tietysti kostautui ja unohdin kesken radan kepeille tehtävän valssin ja hups hei, edellisen hypyn kohdalla tajusin mokan. Yritin vielä korjata mutta olin auttamattoman myöhässä. Ensimmäinen keppiväli jäi Tiidalta menemättä ja siitä vitonen. Lähetin likan uudestaan kepeille ja päästiin loppuun ilman lisävirheitä.

Lopullinen tulos oli rv 5, yliaikaa reilu 8s, 4.sija. Harmillinen ja vältettävissä oleva moka, mikä meni täysin emännän piikkiin. Tästä sit varmasti viisastuneena jatkossa pidetään ne iloliemet poissa ulottuvilta kisoja edeltävänä iltana.

Tiida 3v 7kk.

Ps. oltiinpa lauantaina aamusta SCY Turun alaosaston järkkäämällä kimppalenkillä, jonne osallistui yhteensä 17collieta ja yksi springerspanieli. Kuvasta puuttuu tosin osa koirista mutta valtaosa siinä näkyy!

Hakutreenit 20.11.

Olinkin jo aikaisemmin maininnut aloittaneeni Nerin kanssa pelastushaun treenaamisen. Käymme treeneissä toistaiseksi kerta viikkoon, treenikertoja takana nyt neljät. Viimeisimmät treenit olivat pari päivää takaperin sunnuntaina. Keli oli mukavan kostea ja vettä tihutti mutta pelastuskoiralaisia ei pieni sade saa haitata.

Nerin kanssa on nyt viimeiset kaksi kertaa treenattu reagointia, mutta nyt halusin koiralle enemmän haastetta ja yritimme pistoja pienin ääniavuin. Ensimmäinen ukko oli pyynnöstäni melko lähellä keskilinjaa. Asetin koiran nokka menosuuntaan ja ääniavun jälkeen totesin 'ukko' ja päästin pienen matkaan. Neri juoksi reippaasti suorinta tietä piilolle, hieno likka.

Ensimmäisen mentyä niin hienosti, tuplasimme pistojen pituuden. Sama homma, koira nenu ukon suuntaan ja pieni ääniapu ja koira irti. Hienosti Nepu lähti maalimiehelle, mutta jostain syystä pysähtyi puolessa välissä matkaa. Odotimme koiran reaktiota ja hienosti se aika pian ratkaisi pulman, avasi nenän ja etsi ukon.

Kolmas ja neljäs piilo menivät samalla taktiikalla kuin toinen, näillä kerroilla Neri ei tosin pysähtynyt, vaan eteni hienosti nenun avulla maalimiehelle.

Nämä treenit olivat Nerille varmasti itsetuntoa kohottavat, lyhyet mutta tehokkaat treenit. Ensimmäistä kertaa uskoin koiran tosissaan käyttävän nenäänsä silmien sijaan hajun paikantamiseen.

Ajattelen, että nyt ois hyvä treenata muutamia kertoja ukkojen etsimistä ääniavuin, piiloja saisi tosin olla useampi kuin tämä neljä mitä tähän mennessä on ollut. Pikkuhiljaa voitaisiin harjoitella eroon ääniavuista; treenikerran ensimmäinen piilo voisi olla avustettu, seuraavat ilman ja taas yksi ääniavulla jos tarvetta on.

Pieni pelastuskoiran alku. <3

Omatoimisesti aksaamassa

Keskiviikkona nappasin lauman mukaan ja hurautin agihallille aamupäivästä. Tiidallahan alkoi juoksut, joten treeniryhmään meillä ei ole asiaa nyt vielä hetkeen. Syyni hallille tuloon oli puhtaasti Tiidan kisakelpoisuuden kartoittaminen. Mulla on ollut vaikeuksia uskoa Tintin keppien olevan kisakunnossa, vaikka neiti kerta toisensa jälkeen todistaa osaamistaan treeneissä. Myös kontakteissa mulla vallitsee epäusko, etenkin niin harvoin treenatulla keinulla, en ylipäätään tiedä erottaako Tiida keinun puomista ja ymmärtää himmata vauhtia ennen kuin vetää lentokeinun. Näitä asioita lähdimme sinne hallille selvittämään.

Kentälle ensimmäisenä pääsi Sessa. Neiti Sinisen kanssa ajatuksena oli hömpöttää menemään putkien ja hyppyjen kanssa. Hämmennykseni oli suuri, kun radalla minut kohtasi aikamoinen pikakiituri! Sessa on näemmä löytänyt vauhdin jostain, sillä tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun likka on liekeissä. Ihan huikea vauhti, minä jopa jäin toiseksi! Neiti myös hienosti tunnisti sanallisista käskyistä mitä haluan ja haki putkeenkin vaikka lähetin sen sinne putken väärältä puolelta. Ihan huippua. 

Sessahan on käynyt yksissä mölleissä, eikä siellä suostunut hyppäämään pituutta. No, pituus oli nyt sopivasti kentällä asemissa ja ohjasin pikakiiturin kohti pituutta.. ja pentele sehän meni sen! Ja moneen kertaan vielä, hitsit. Ihan tekis mieli viedä se taas mölliradalle. Todella hyvä fiilis jäi tästä.

Seuraavana vuoroon pääsi Neri. Nepun kanssa on aikaisemmin kahdesti käyty pelkkää putkea rallattelemassa. Ekalla kerralla pieni oli ihan pähkinöinä, kunhan hiffasi touhun. Toisella kerralla muisti vähän, mistä on kyse ja riemastui putkesta, mutta riemastui myös kaikesta muusta elämästä hallissa ja keskittyminen oli aikalailla kadoksissa.

Tällä kertaa ajatuksena oli saada koiralle kontaktia paremmaksi. Aloitin "treenin" leikittämällä Neriä eri leluilla, selvittäen mikä parhaiten puree. Hyväksi osoittautui vetolelut, joita neiti voi kunnolla riepottaa, niiden mätkiessä samalla koiraa kylkiin..

Lähdettiin tekemään putkea lelupalkalla. Jäin Nerin kanssa putken alkuun ja juoksin vierestä samalla vieden koiran kädellä putkeen. Sinne sujahti pentu ja lelua kiitokseksi. Lelupalkka ei kuitenkaan pitkään riemastuttanut joten vaihdoin namille. Teimme suoraa putkea muutaman toiston verran onnistuneesti.

Tutustuimme myös siivekkeiden kiertoon rima maassa. Vedin namilla koiraa ja vaihtelin ohjaavaa kättä, koiran tarkoitus vain seurata namikättä. Hienosti seuras eikä jännittänyt lainkaan siivekkeitä.

Tiida pääsi viimeisenä halliin. Aloitettiin keinulla: koiralle lähetys ja varoitin Tiidaa varoiksi ensimmäisellä kerralla että kyseessä on keinu eikä puomi. Hienosti Tiida oli jo himmaamassa ennen varoitusta eli tunnisti esteen. Vahvistin suurella häiriöllä kontaktille jäämistä ja hienosti neiti pysyi paikallaan vaikka juoksin ympäri estettä ja spurttasin kauas koirasta, kertaakaan ei ollut aikeissa lähteä.

Keppejä treenattiin tarkoituksena saada etäisyyttä mun ja koiran välille. Vauhtia tuo ei vielä kestä mun puolelta hirveästi, mutta etäisyys oli helppo vaikka keppien ja mun välille jäi kokonainen putki. Siellä ohjailin putken toiselta puolen ja hienosti neiti veti loppuun asti kuin vanha tekijä. Mun pitäis ihan tosissaan jo luottaa tuohon koiraan, se kyllä tietää mitä tekee ja hoitaa homman kotiin.

Koitettiin tähän väliin vielä A-esteellä ja puomilla kontaktille pysähtymistä siten, että minä juoksen ohi ja koira tarjoaa pysähtymistä. Puomille jäi hienosti, A:lta juoksi läpi, vaikkakin alas asti tuli. Muistutin A:n alastulon vielä koiralle ja uusilla toistoilla samaa mokaa ei enää tullut, tais olla vauhdin virhearvioinnista kyse.

Olin Sessan vuorolla kokeillut valmiiseen rataan eri versioita ja vedin lopuksi Tiidan kanssa vielä pari helppoa, vauhdikasta ja riemuisaa pätkää. Tosi hyvä fiilis jäi niin koiralle kuin ohjaajalle.

Yhteenvetona treeneistä:

-Sessa on valmis mölleihin matalia rimoja hyppimään. Sen kanssa vois muutenkin treenailla enemmän kun on ihan mielettömän kiva treenikaveri.

-Nerpun kanssa lisää leikkimistä ja puuhaamista häiriössä.

-Tiida on todellakin kisavalmis. Juoksujen jälkeen toivottavasti vielä tänä vuonna kisoihin. Lisää treeniä keppien saamiseksi itsenäisiksi häiriöstä huolimatta sekä kontakteilla harjoitellaan koiran puolelta tarjoamista ja mun puolelta ohi juoksemista.

Mitä meille kuuluu?

Huh, nyt allekirjoittanut voi vihdoin huokaista helpotuksesta ja keskittyä pääasiassa rentoutumiseen loppuvuoden ajan. Kesätyöt jatkuivat pitkään syksyyn, koulu alkoi hyvissä ajoin ennen töiden loppumista ja vihdoin kesätöiden loputtua alkoi viiden viikon mittainen työharjoittelu. Nyt työharjoittelujaksokin on jo takana ja tällä hetkellä kalenteria täyttää vain satunnaiset koulupäivät sekä koiraharrastukset, mikä helpotus. Tarkoituksena on nyt loppuvuosi todellakin pyhittää itselle mieluisiin puuhiin kuten salilla käymiseen sekä koirien kanssa treenaamiseen ja ihan vain kotona olemiseen ja rakkaan kainalossa makoiluun. Pieni akkujen lataus tulee todellakin tarpeeseen kaiken kiireen sekä omaan ja koirien terveyteen liittyneen stressin jälkeen.

Nyt kun aikaa riittää ja tietokone toimii jälleen niin jospa saisi tähän blogiinkin taas eloa. Tekstien taso ja kirjoittamisvälit ovat olleet järkyttäviä, jospa se tästä. Olenpa nyt kuljettanut pitkään hyllyllä pölyttymässä ollutta kameraa mukanani lenkeille. Eritoten Neristä olisi mukava saada kuvia neidin kasvaessa kauhiaa vauhtia. Perinteisiä syksyisiä "koirat lehtikasassa"-kuvia emme ennättäneet ottaa, mutta jospa lumisia kuvia tulisi sitten senkin edestä napsittua.

Tosiaan, Nerillä on jo ikää 6,5kk. Korkeudeltaan pikkulikka hipoo Tiidan mittoja, painoluokka on samalla tasolla eli 16kg on ylitetty. Pentu on edelleen hirveän reipas ja utelias hääräri, se rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria. Ääntään pieni käyttää päivittäin: se komentaa aamuisin viemään itsensä pissalle, se komentaa toisia koiria väistymään sekä jos tahtoo näiltä luun niin komentaa. Muut koirat onneksi eivät ota pentua ihan todesta ja sanovat sille missä menee rajat.

Emännällä on hirveä hinku viedä pieni jo näyttelyyn, mutta toistaiseksi vielä esteenä on käärmeenpuremajalan kuntoutus. Käärme sai kunnon trauman aikaan ja jalka jäi selvästi kehityksessä jälkeen ja meinasi pukata virheasentoa kinttuun. Ollaan jumppailtu jalkaa ahkeraan ja Neri pääsee päivittäin juoksemaan vapaana ja käyttämään jalkaansa. Edistystä on tapahtunut todella paljon mutta vielä huomaa koiran keventävän jalkaa aika ajoin sekä käynnissä askel on väärä. Jalan kuntoutus onkin meillä nyt tärkeysjärjestyksessä nro 1.

Neri on päässyt mukaan pelastushakuryhmään (sama ryhmä, missä Tiida aikoinaan kävi). Treenejä on nyt takana kolmet ja koira on päässyt vähän jo jyvälle ideasta. Nepulle on tehty sekä peräänlähtöjä muutamat että reagointeja, jälkimmäisiä nyt pääasiassa hinkataan, jotta neiti ei ala etsiä silmillään vaan avaisi nenänsä töitä varten.

Tiidan kuulumisista sen verran, että likka vihdoin aloitti juoksunsa. Merkkejä ilmassa on ollut jo useamman kuukauden. Toistaiseksi elämä urosten keskellä on sujunut ongelmitta ja arki on rauhallista, vaan pian se jo muuttuu varsin kaoottiseksi tärppipäivien tullessa.

Agilityssa olemme jatkaneet treenaamista ja olin jo viemässä koiraa jälleen kisoihin kun ne juoksut eivät tuntuneet alkavan, mutta sittenpä neiti ne aloitti. Eli kisataukoa tiedossa vielä tovi, jonka käytämme omatoimisesti keppejä ja kontakteja varmemmiksi hioen.

Sessalle kuuluu pelkkää hyvää. Neiti on ainut koira, joka on tänä vuonna ollut terve, ainakin tähän asti. 

Kävimme Sessan kanssa rally-tokossa, mutta työvuorojen takia kurssi jäi kesken. Meillä olisi siis vielä pari kertaa tallella, mikäli nyt ehdimme kohta puoliin ne käyttämään. Sessan mielestä rally-toko on tosi kivaa ja puuhaaminen siistiä sekä nakit parasta. Sessan kanssa puuhaaminen hömpöttelymielessä on huikeaa, sillä se ei koskaan vuoda liiallisen innokkuuden takia, ei hauku eikä sättää. Se ehdottaa eri temppuja ja heiluttaa häntää puuhatessa. Sessan kanssa on todella rentouttavaa puuhata koska sen mielestä kaikki tekeminen on kivaa. Suurta paloa siltä ei löydy, mutta se ei meitä haittaa.

Päivittelen tarkempia treenikertomuksia seuraavien treenien jälkeen.

Snakes aren't no joke.

Tuntuu, että olis hirveesti kerrottavaa mutta aika ei riitä tietokoneella istumiseen. Kirjoittelen paremmin kun on aikaa.

Suurinpana uutisena mainittakoon nyt kyy, joka tikkasi Neri-parkaa takajalkaan pari viikkoa sitten. Tästä tuli arvatenkin erittäin suuri huoli ja murhe kun en edes osannut aluksi epäillä käärmettä. Lääkäritkään eivät ajatelleet käärmeen mahdollisuutta kuin vasta sanottuani jo nousseet epäilykseni useampaan otteeseen ja kokeiden yhä vahvemmin tukien käärmettä. Voin kertoa että rahaa paloi mutta koira on nyt terve, mitä vielä jalassa turvotusta. Opin kantapään kautta, että aina ei voi poissulkea käärmeen mahdollisuutta, vaikka koiran vointi ei huononisi nopeasti taikka puremajälkiä tai suurta äkillistä turvotusta ei olisi havaittavissa. Käärmeenpurema voi olla hyvinkin huomaamaton ja tyypillisten oireiden (turvotus) alkuun voi mennä jopa 17h..

Levittäkää tietoutta! Itse en olisi tullut ajatelleeksi käärmettä ilman kasvattajaa ja hänen tuttujaan, jotka osasivat kertoa vastaavista oireista ja varmasta diagnoosista niihin liittyen.

Koska kuvia on tullut otettua nyt enempi ja niistä on päästävä eroon kun ne vielä suunnilleen ovat ajankohtaisia, niin tässä teille muutama tuijotettava.

Jätän nämä vain tähän

Pentu kasvaa

Arkemme on varsin tasaista, pentu kasvaa ja kehittyy, näkee maailmaa ja oppii uutta. Vietimme erään viikonlopun Yyterissä ystävien ja koirieni kanssa. Nukuimme mökissä, nautimme ulkoilmasta, grillasimme, pelattiin pelejä ja käytiin Yyterin kuuluisalla koirarannalla. Ranta oli todella odottamisen arvoinen: 450m pelkkää hienoa hiekkarantaa mataline dyyneineen koirien käytettävänä. Pieni Neri ui omaehtoisesti ensimmäistä kertaa kyseisellä rannalla. Menimme poikaystäväni kanssa edeltä, Tiida ja Neri perässä. Pieni tuntui tykkäävän uimisesta ja tuli useamman kerran kanssamme uimaan, tietysti valvoin uimista ja pariin otteeseen nostin pennun syliini lepäämään. Reissu meni muutenkin kaikinpuolin mukavasti.

Tiidan agitreenit jatkuivat nyt perjantaina. Olemme nykyään mölliryhmän sijaan jo kisaavien ryhmässä ja teimme astetta vaikeampaa rataa entiseen verrattuna. Mielentilani oli optimaalinen ja pääsimme radan läpi hyvällä fiiliksellä joskin tuli pari virhettä. 

Kepit Tiida menee kesätauosta huolimatta edelleen hyvin kunhan vain annan koiralle suoritusrauhan enkä mene viereen sotkemaan. Olen ajatellut nyt seuraavien juoksujen jälkeen (joista on jo viitteitä ilmoilla) palata kisakentille. Ensin suunnitelmissa hakea luottavaista tunnetta epiksistä agiradoilta ja sen jälkeen suunnata vihdoin sinne virallisiin agiradoille.

Pentukuulumisia

Pieni Neri-neiti kasvaa kamalaa vauhtia. Viime aikoina riiviöstä on tullut entistä suurempi riiviö mutta samaan aikaan se on jo oppinut selvästi jotain. Pissa-kakkavahinkoja sattuu jonkin verran sisälle mutta samalla huomaan pidätyskyvyn parantuneen; enää ei tarvitse aamulla ensimmäisenä juosta pentu sylissä yövaatteissa ulos, vaan ehdin kiskoa päälleni pitkät housut ja kunnon paidan pennun odottaessa pylly maassa kiltisti. Öisin Neri nousee sänkyä vasten ja tuuppaa minua nenään kertoen pissahädästä. En koe vielä tarpeelliseksi opettaa pois yöpissatuksista, mieluummin herään ulkoiluttamaan kuin siivoan pissaa matolta. Neri on myös oppinut ettei yöpissatukset tarkoita heräämistä, vaan sen jälkeen kömmitään takaisin untenmaille.

Remmissä kävely on parantunut huomattavasti ja isojen tyttöjen remmien repiminen on vähentynyt, joskin pieni sitä vielä yrittää harrastaa salaa. Uskoo kuitenkin suht helpolla ja muutaman huomautuksen jälkeen jättää narut rauhaan. Toki siis edelleen lenkit tapahtuvat pääasiassa metsissä, missä pentu saa mennä omaan tahtiin (eli riekkua muiden mukana pusikoissa).

Ruokaa pieni edelleen komentaa mikäli kupin tulo kestää liian kauan. Sen sijaan kupin ilmestyessä neiti hienosti jo osaa istuutua aloilleen mutta vielä riittää harjottelemista siinä, ettei kupille sännätä heti sen osuessa maahan, vaan oikeasti odotetaan lupaa.

Käväisimmepä eilen Tiidan kasvattajien luona kääntymässä. Matkaan lähti kaikki kolme neitiä. Käynnin suurin syy oli tutustuttaa Neri puolisiskoonsa Nataan. Pennuilla on sama isä ja vain kahden päivän ikäero. Oli mielenkiintoista tutkia pentuja ja bongata erilaisuuksia sekä samankaltaisuuksia. Mukavaa kun lähipiirissä on oman pennun saman ikäinen sisar niin pääsee jatkossakin tutkimaan lapsosia.

Nautimme useamman tunnin ajan ulkoilmasta puistossa. Pennut leikkivät paljon, sekä sisarukset keskenään että kasvattajien toisen pennun, kleinspitz Apashin kanssa, joka ei koostaan huolimatta jäänyt ollenkaan ulkopuoliseksi, päinvastoin Nerin kanssa saivat aikaan oikein raisut ja hyvät leikit vielä myöhemmin illalla.

Mukava reissu siis jälleen: kaunis ilma, hyvä seura, hyvät ruuat ja koiratkin nauttivat!

Kotiin tullessa kotona oli kolme väsynyttä koiraa eikä pentu herännyt edes aamulla tuttuun tapaan minun noustessa vaan sain rauhassa tehdä aamutoimet ennen pienen pissatusta. 

Pentukuvat ovat Paulan käsialaa.

Pennun tuoksua

Laumaamme on astellut uusi jäsen, soopeli collie tyttönen, Neri kutsumanimeltään. 

Pentu on nyt asunut luonani pari viikkoa ja vaikuttaa kaikinpuolin mahtavalta otukselta. Neri on todella reipas ja vekkuli kaveri. Sen suloinen ulkomuoto saattaa hämätä, sillä pentu osaa olla varsinainen pikku demoni. Se onkin jo ansainnut lisänimet Räyhä-Riitta ja terroristi. Räyhis on myös ollut kova huutamaan autossa. Huutaminen on vähentynyt sen jälkeen, kun iskin Tiidan pennun kanssa kevythäkkiin takaboksiin. Nyt pari matkaa ilman Tiidaakin on sujunut hyvin ja ihanan hiljaisesti.

Pentu nukkuu yöt melko hyvin, heräämme kerran kaksi yössä käymään ulkona, välillä emme kertaakaan. Päivisinkin vahinkoja sattuu harvakseltaan sisälle, ei edes joka päivä. Pieni tuntuu jo pidättävän jonkun verran.

Neri ulkoilee pääasiassa vapaana sillä haluan vahvistaa nättiä käytöstä ja mukana kulkemista pienestä pitäen. Pentu on päässyt mukaan isojen tyttöjen lenkeille, tosin lyhennetyille versioille. Käymme paljon metsissä, joissa maa on pehmeä, maasto kohoileva ja suuria kiviäkin löytyy. Neri vaikuttaa varsin eläväiseltä ja liikkuvaiselta pennulta ja liikkuu jo nyt suhteellisen ketterästi.

Sessa ja Tiida eivät varsinaisesti ole pennun suurimpia faneja, Sessa sietää pientä muttei ole kertaakaan vielä leikittänyt natiaista, hammasta sen sijaan vilauttaa jos tulee roikkumaan tukasta. Tiida leikittää pientä ulkona ja sisälläkin vähän, kuitenkin muistaa asemansa ja antaa pennulle palautetta asiallisesti ja aiheesta. Eiköhän Sessakin lämpeä pienelle kunhan se tuosta kasvaa ja aikuistuu.
Pumba ja Timon ovat neutraaleja pentua kohtaan, Pablo taas rakastaa pientä. Minua hirvitti aluksi, miten pieni suhtautuu innokkaaseen vuoden vanhaan 35kg painavaan reuhapeppuun, mutta vielä mitä. Neri tykkää ihan hirrrmuisesti Pablosta ja haastaa Paagelia leikkiin. Pientä ei haittaa Pablon lähentely-yritykset, mitkä tosin ovat vähentyneet huomattavasti ensimmäisistä päivistä.

Neri pääsi juhannuksena mukaamme kaverin mökille pariksi yöksi. Ajoimme mökille ensin pari tuntia ja jatkoimme matkaa vielä veneellä. Automatka sujui hienosti hiljaa, veneessä isoja vähän ihmetytti mutta muistivat veneilyn hauskuuden ja pentu oli reippaana kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunut. Perillä koirat saivat mennä vapaina ja hienosti pysyivät sallitulla alueella. Isot kävivät uimassa, pieni tutkaili vierestä mutta ui hienosti kun laitoin hänet veteen. Vesi oli pennusta vähän jännittävää ja osittain kai ällöä eikä sinne tohtinut jäädä lillumaan. Uinnin jälkeen pieni veti kunnon hepulit ja kieri kaikessa roskassa ja mullassa. Oli se huvittavan näköistä. Reissu sujui ongelmitta, pieni nukkui yöt kuin tukki ja riehui päivät muutamien päikkäreiden voimin. Kävimmepä vielä soutamassakin ja hienosti koirat olivat veneessä. Takaisintulomatka sujui myös hyvin ja pienikin malttoi olla hiljaa.

Kävimme eilen puolivahingossa Turun keskiaikamarkkinoilla kun suuntasimme kahville (minne emme koskaan päässeet...). Neri oli oikein reipas koira kaikesta hälinästä, musiikista, hajuista, ihmisistä ja koirista huolimatta. Hän kulki kuin vanha tekijä ja varman oloisena tutkaili ympäristöä kiinnostuneena ilman häivääkään pelosta. Kävipä neiti maatekin keskellä vilkasta mukulakivikatua, vieressä soi musiikki ja teatteriporukka metelöi. Neri sai osakseen erittäin paljon ihastelevia katseita, syviä huokaksia ja rapsutuksia. Pääsipä likka näkemään pari lammastakin, jotka aluksi ihmetyttivät ja vähän jännittivätkin mutta reippaasti pieni niitä tutkaili. Loppuilta nukuttiinkin sikeästi, herättiin vain pissille ja syömään ja taas nukkumaan. On se ihana. <3

Tiidan epäonninen kevät

Kursivoitu osa kirjoitettu viikko takaperin, normaali teksti lopussa on tämän hetken tuotosta. Tietokone teki tekstiä kirjoittaessa välikuoleman enkä saanut tätä julkaistua ajallaan.


Tiidalla on nyt kevään ajan ollut erittäin huono onni, nimittäin terveyden saralla. Eläinlääkärikäyntejä on kertynyt lyhyen ajan sisään useita eri syistä. 

Ensin kärsittiin korvavaivasta, jota epäilin korvatulehdukseksi. Saimme lääkäristä korvaan tipat ja lisäksi putsailin ahkerasti korvia. Tämä meni nopeasti ohi. 

Varasin ajan kontrolliin, minkä yhteydessä kuvattiin selkä ihan vain tiedon vuoksi. Selkä näytti priimaa ja korva oli siisti vaikkakin lääkäri löysi läheltä tärykalvoa pitkän karvan, mikä luultavasti ärsyttää silloin tällöin Tiidaa ja saattaisi osaltaan selittää korvan rupsuttamista.

Lisäksi katsoimme samalla käynnillä anaalit, sillä Tiida aloitti vuodenvaihteen jälkeen pyllyn raahaamisen. Näissä ei mitään suurta määrää ollut, ja ne tyhjättiin. Lääkäriltä Tiida sai myös maitohappokuurin, sillä mainitsin paria kuukautta aikaisemmin olleista juoksuista; saattaisiko arvot alapäässä olla sekaisin niiden jäljiltä?

Tiida vaivasi tämän jälkeen edelleen takamus, etenkin ulostamisen yhteydessä. Pyllyn vetäminen oli kausittaista, välillä tuntui, että vaiva on lähtenyt, välillä taas olin aikeissa varailla eläinlääkärille uutta aikaa. Tiida oli jo saanut vaivaansa maitohappokuurin, matolääkityksen sekä anaalit oli tyhjätty. Kustakin vaiheesta apu tuntui olevan vain hetkellistä.

Seuraavaksi riesaksi saapui pitkittynyt suhteellisen raju ripuli. Tiida oli noin viikon ripulissa. Jälleen konsultoin eläinlääkäriä kun muutaman päivän jälkeen ripuli vain jatkui. Onneksi se loppui riisi-raejuusto-kermaviili-seiti -sapuskan avulla. Tämän jälkeen myös pyllyn vetäminen tuntui jääneen unholaan.

No, ei kun seuraavaa kehiin; silmätulehdus. Vain viikko-kaksi ripulin jälkeen. Lääkäriin mars ja tippakuurille. Pyllyvaiva oli kadonnut mystisesti, joten en maininnut asiasta lääkärille samalla kertaa.

Pyllyvaiva saapui takaisin riesaksemme vain muutama päivä lekurilla käynnin jälkeen. Lisäksi törmäsimme tämän kevään sekä oikeastaan koko koiran eliniän ikävimpään ja pitkäaikaisimpaan vaivaan; lasinpala.. 

Metsälenkillä alle viikko edellisestä lekurista Tiida sai etujalan anturaansa vierasesineen, jota epäilimme tikuksi. Oireilu alkoi vasta keskiviikkona ja illalla esine oli irti anturasta, tällöin epäilimme tikun sijaan lasia. Pienen pieni siru, ihmisen tekemää materiaalia ja läpikuultava sekä röpölöinen, varmasti tajuttoman likainen.

Torstaina Tiidan kunto meni parempaan, tassu ei enää kivistänyt paljoa ja sillä saattoi kävellä sekä vähän ravata. Perjantaina vointi pysyi aika samanlaisena, epäilykseni heräsivät iltaa kohden.

Lauantaina koira oli huonompi ja kävely surkeampaa sekä jalka selvästi turvonnut, leikkelin karvoja pois ja varasin ajan päivystykseen. Päivystyksessä lääkäri tyhjäsi pyynnöstäni koiran anaalit, joissa ei suurempia ollut sekä katsoi tassun silmämääräisesti, määräsi antibioottikuurin ja kipulääkettä ja kotiutti meidät.

Sunnuntai oli kamala. Tiidan tarpeiden teko oli älyttömän kehnoa, tassu vaivasi kipulääkkeestä ja tassua ulkoilun ajan suojaavista tossuista huolimatta niin paljon, että koira kieltäytyi kävelemästä edes korttelia ympäri. Kannoin Tiidan itku kurkussa sisälle ja soitin lääkäriin. Olin toki jo aijemmin päivällä soittanut mutta nyt olin varma, että uusi käynti on välttämätön ja varasin ajan maanantaille.

Maanantaina jätin Tiidan lääkäriin. Koira rauhoitettiin, tassu kopeloitiin, putsattiin ja röntgen-kuvattiin. Vierasesineen jämiä ei löytynyt suurista etsinnöistä huolimatta. Lääkäri näytti kuvat minulle ja selitti tassussa olevan 5-7cm pitkä fisteli varpaiden välissä. Saimme ohjeet sen hoitoon ja suuntasimme pidennetyn antibioottikuurin kanssa kotiin.

Nyt Tiida on voinut jo vähän paremmin. Peppuaan neiti on vetänyt kerran. Alan harkitsemaan karvojen ajelua reiän lähistöltä sekä bepanthenin hieromista aukon ympärille, haittaa ei ainakaan pitäisi olla.

Jalka ei ole enää joka suunnalta turvonnut ja koira astuu sillä ja ottaa ulkona ravi-askeleita tossujen kanssa. Tiida on pysynyt mieleltään suhteellisen reippaana koko ajan, nyt alkaa näkyä energian patoutumista ja täytyy aktivoida koiraa sisätiloissa enemmän.

Viikko on ollut kamala sekä koiralle, että emännälle. Niin monet itkut on itketty Tiidan vuoksi sekä puhtaasti oman epätietoisuuden vuoksi. Olen häiriköinyt puhelinsoitoillani hoitajia melkein jokaisena päivänä, Tiidan kasvattajia vähän vähemmän, informoinut enemmänkin.

Toivon koko sydämestäni, että Tiidan jalka alkaa jo paranemaan. Kadun, etten vienyt koiraa heti keskiviikkona lääkäriin. Jos ammatti-ihminen olisi irroittanut vierasesineen, tältä kaikelta oltaisiin saatettu välttyä.. Silti, tehty mikä tehty eikä murehtiminen auta ketään.

Viimeiset päivät ovat olleet vähän helpompia sillä koira sai todella perinpohjaisen hoidon viime käynnillä. Mielessäni vain kummittelee pelko neidin toisesta varpaan välistä, jonka huomasin eilen illalla olevan hivenen turvonnut. Nyt seuraillaan ja hoidetaan ja pidetään ne sormet ja varpaat pystyssä, josko tämä tästä.


Tämän hetkinen tilanna on sillä viisiin, että Tiida on nyt lenkkeillyt muutamia lenkkejä ilman tossua. Maa on ollut kuiva ja haava ummessa, joten olen uskaltanut antaa koiralle lisää vapauksia. Lisäksi neiti on päässyt parisen kertaa vapaana menemään. Tassussa ei ole turvotusta enää ollenkaan eikä koira nuole varpaitaan jatkuvasti vaan on sisälläkin täysin ilman kauluria.

Eilen aamulla huomasin Tiidan anturassa V:n mallisen lohjenneen alueen, ikäänkuin päälikerros olisi kuoriutunut pois. Antura ei tunnu kipeältä muutoksesta huolimatta ja uskon tämän johtuvan anturan "ihon" uusimisesta.
Minua silti huolettaa neidin satunnainen nilkuttaminen. Pelkään, että Tiidalla on edelleen operaatioista huolimatta jalassaan pieni osa vierasesinettä. Lääkärihän minulle totesi, että kuten ihmisilläkin niin myös koirilla koteloituisi ihon alle jääneet vierasesineet ja ajan kanssa lakkaisivat häiritsemästä eloa ja oloa. Mutta kyllä huolettaa. Odotetaan nyt vielä muutama päivä, suunnataan kontrolliin ja kyselen samalla tästä koteloitumisesta lisätietoja.

Kurssit ohi on

Nyt on koirajumppa- ja rallytokokurssit takana ja nyt mietitään, mitä seuraavaksi. Kivojahan nuokin oli, mutta kurssikertoihin nähden melko tyyriitä. Joku pidempiaikainen kurssi olisi parempi.

En ehkä kokenut rally-tokon alkeiskurssia minulle ja Sessalle hirveän hyödylliseksi, sillä olemmehan aikaisemmin puuhanneet epäsäännöllisesti lajin parissa. Kyltit ja suorittamistavat olivat meille ennestään jo tuttuja.

Koirajumpan taas koin jollain tasolla hyödylliseksi, sillä lähdin kurssille ajatuksena opettaa Tiidalle, että aina hallissa ei tapahdu kummia. Tahdoin opettaa Tiidalle rauhallista oleskelua hallissa, missä on myös muita koiria. Hienosti oppi menikin perille ja Tiida odotti nätisti hiljaa muutenkin kuin käskyn alla.

Aksakisoissa ei olla käyty sitten viime postauksen. Meillä on edelleen treenin alla kontaktit, etenkin keinu. Katsellaan, miten edistymme asiassa ja suunnataan kisakentille vasta, kun olen varma koiran osaavuudesta. Keppejä vahvistamme myös jatkuvasti, vaikka Tiida osaakin ne jo melko mallikkaasti.

Nyt keväisempien kelien tultua ollaan lenkkeilty taas vähän pidempiä lenkkejä ja innostuin eilen ottamaan kamerankin mukaan. Kuvia ei tosin otettu likkojen rakennekuvia enempää. Kuvista huomaa, että hetkeen ei olla tönötystä harrastettu, molemmilla tytöillä asennoissa on parantamisen varaa. Sessasta näkee muuten tosi hyvin, miten sen turkki on tuuhentunut ja pidentynyt huomattavasti steriloinnin jälkeen.

Tiida 3v.

Sessa 4v

Kevään kuulumiset

Alkuvuosi on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Tammikuun viimeisenä päivänä starttasimme vihdoin ja viimein Tiidan kanssa viralliset aksakilpailut oman seuramme kisoissa. Osallistuimme ainoastaan hyppyradalle, sillä kontaktit ovat vielä hienosäädön alla.

Jännitykseni näkyi valitettavan paljon suorituksessamme; en ohjannut kunnolla, unohdin koiran useammassa kohtaa sekä kiirehdin omiani. Eniten minua jännitti kepit, jotka Tiida suoritti kuitenkin moitteettomasti. Sen sijaan virheitä tuli 10 pisteen verran, kun Tiida kielsi hypyn sekä putken. Uskon syyn johtuneen omasta jännityksestäni sekä koiran puutteellisesta ohjaamisesta.

Tältä radalta meille siis rv 10 ja 6.sija.

Kävimme myös jo toisissa virallisissa kisoissa Tiidan kanssa, myöskin hyppyradalla. Valitettavasti emme saaneet suoritusta videolle. 

Rata tuntui ihan mukavalta mutta jännitys alkoi jälleen piinaamaan meikäläistä. Onneksi paikan päällä oli treeniryhmästämme myös toinen koirakko ja sain vähän purettua jännitystä jutustelemalla.

Rata meni ihan hyvin, edelleen jännitys näkyi ja olin parissa kohtaa vähän myöhässä ja suoraan sanottuna kujalla. Tiida kuitenkin paikkaili virheeni hyvin ja pääsimme maaliin ilman yhden yhtä virhettä. Olin näkevinäni sivusilmällä Tiidan horjahtaneen toiseksi viimeisen hypyn alastulossa, mutta rima pysyi ylhäällä. Horjahdus luultavasti johtui ohjauksestani ja jatkossa pitääkin kiinnittää huomiota rauhallisiin ja selkeisiin ohjauksiin, että vältymme tapaturmilta.

Tältä radalta meille ensimmäinen LUVA ja 5.sija. Hiphurraa!

Nyt keskitymme Tintin kanssa kontaktien hiomiseen kisakuntoon ja irtoamisen treenaamiseen, koitetaan opettaa koira itsenäisemmäksi suorittajaksi. Minun tehtävänä on harjoitella rauhallisuutta, selkeämpää ohjaamista, juoksemista sekä koiraan luottamista. Ehkä meidät näkee tänä vuonna agiradoillakin.

Pikkumusta kärsi tovi takaperin hiivasta korvassa ja kävimme lääkärissä hakemassa tropit. Kontrollikäynnin yhteydessä kuvautin neidin selän epävirallisesti ja se näytti kaikin puolin priimaa. Voimme siis hyvillä mielin jatkaa harrastuksiamme.

Sessan kanssa aloitin rally-tokon alkeet -kurssin. Iloksemme kurssilla on koiraporukastamme kolme muuta tyttöä koirineen sekä yhden tytön poikaystävä eli melkein pelkkiä tuttuja kurssi täynnä. Toistaiseksi kurssi on ollut emännälle hitusen tylsää sillä laji ei ole aivan vieras minulle. Sessa tosin tykkää, kun saa jakamattoman huomioni ja hyvän syyn herkutella. Katsotaan jatkammeko jatkokurssille, saattaa olla, että etsin meille asteen halvemman vaihtoehdon, sillä vaikka Sessa on kiva puuhastelukaveri, siltä puuttuu tietynlainen intohimo tekemiseen, mikä taas lässäyttää omaa innostustani.

Tiida on myös saanut uuden harrastuksen agilityn vierelle, nimittäin koirajumpan. Meillä on vasta ensimmäinen tunti kurssista takana, emmekä vielä ole kummia päässeet tekemään. Pyörittelimme koiraa lähinnä suuntaan ja toiseen sekä pujotutimme jalkojen lävitse, mikä onkin ennestään Tiidalle tuttu liike. Mielestäni tästä on kuitenkin Tiidalle hyötyä, sillä neidillä nousee herkästi kierrokset korkealle, jolloin alkaa turhanpäiväinen haukkuminen. Kurssilla kun on vieraita koiria samassa tilassa ja treeni on hidastempoista niin se on oikein oiva tapa harjoitella rauhoittumista ja pitkäjänteisyyttä.

Siinähän niitä kuulumisia taas oli. Koitan jatkossa kirjoitella vähän useammin mikäli jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu.

Miten meillä etenee kapulanpito?

Nyt on kunnolla aloitettu treenaamaan Tiidan kanssa kapulanpitoa. Tällä hetkellä olemme onnistuneet saamaan koiran tarjoamaan kapulan ottamista sekä maasta että kädestä annettuna. Tiida pitää kapulaa suussaan, ei mälvää, ja osaa istua samanaikaisesti tiputtamatta kapulaa.

Tällä hetkellä eniten treeniä kaipaa pidemmän ajan saaminen kapulanpitoon sekä irrottamis-käskyn odottamisen malttaminen. Tiida toisinaan jaksaa pitää kapulaa suussa, kunnes pyydän irroittamaan, liian usein kuitenkin tiputtaa suusta pienestäkin hipaisusta.

Toinen selvästi meidän heikoimpia alo-liikkeitä on kaukokäskyt. Tiida osaa jokaisen käskyn erikseen, istu-maahan -vaihdot sujuvat mukavasti mutta istu-seiso sekä maahan-seiso -vaihdot ovat vaikeita. Olemme treenanneet huomattavasti vähemmän jälkimmäisiä ja se näkyy. Neiti tuppaa liikkumaan eteenpäin vaihtojen yhteydessä.

Onneksi kodistamme löytyy koiraportti, jossa on muutaman sentin korkuinen kynnys. Kokeillaan seuraavaksi kaukoja kynnystä apuna käyttäen. Tarkoituksena palkata suorituksista, joissa tassut pysyvät kynnyksen takana. Mikäli tästä on hyötöä, jatkamme portin kanssa pidentämällä minun ja koiran välistä etäisyyttä ja pikkuhiljaa häivyttämällä kynnystä.

Näillä mennään, kapulanpito ja kaukot tarkempaan syyniin, muita liikkeitä siinä sivussa hioten. Pikkuhiljaa lisätään häiriötä sekä pidennetään palkkausvälejä.