maanantai 18. toukokuuta 2015

Helsinki Palveluskoirien Erkkari 14.5.2015

Blogi on viettänyt hiljaiseloa sietämättömän pitkään. Henk. koht. elämässä on tapahtunut suuria muutoksia, koirarintamalla on vietetty astetta rauhallisempaa arkea. Suurimpana muutoksena muutto metsän toiselle puolen ystävän kanssa kämppikseksi. Asuinkommuuniimme kuuluu nyt kaksi naista, kolme koiraa, yksi kissa, yksi käärme sekä kaksi rottaa. Rotat ja käärme tosin asuvat vain väliaikaisesti luonamme. Aikamoinen eläintarha täällä! Onneksi asunnossa on neliöitä vaikka muille jakaa eikä tilasta tarvitse kilpailla. Ja tokihan koti on koirilla lepäämistä varten, riehumiset tapahtuu sitten ulkona.

C: Annemari
Tiidan kanssa treenaaminen on jäänyt naurettavan vähälle. Joko itse olen ollut henkisesti aivan puhki, fyysisesti sairaana tai sitten syystä tai toisesta treenejä on peruttu toiselta taholta. Parit treenit jäivät väliin puhtaasti muuton vuoksi.
Vesipelastuksesta luovuin kuun alussa suosiolla. Ryhmäpaikkaa haettiin alkuvuodesta ja nyt tuntuu, että Tiida on rauhoittunut aika paljon muutaman kuukauden takaisesta. Kaverini kanssa juteltua tulin siihen tulokseen, että en tahdo repiä koiraani liian moneen suuntaan. Lisäksi hakutreenien siirtyessä kesäaikatauluun treenit olisivat menneet ikävästi päällekäin. Keskitymme nyt hakuun ja agilityyn, joka tosin jää kesällä tauolle. Koitetaan nyt jaksaa vielä tovi.

C: Annemari
C: Annemari
Torstaina 14.5. tuli pyörähdettyä Tiidan kanssa kehässä Helsingin pk-erkkarissa. Neiti oli ensimmäistä kertaa AVOimessa luokassa ja olin aivan varma että tuomarina toiminut Tarja Löfman antaa vielä hivenen kaljulle nuorelle nartulle EHn. Vaan miten kävikään, neiti tönötti itselleen ERIn ja pääsylipun kilpailuluokkaan, jossa sijoittui vielä neljänneksi! Kotiinviemiseksi saimme hyvän arvostelun:

"Feminiininen 2v narttu. Hyvä purenta. Oikeailmeinen ja riittävän pitkä pää. Kallo-osa saa vielä täyttyä. Hyvät korvat. Riittävät kulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Etuliikkeen tulee tiivistyä. Oikealaatuinen, tänään niukka karvapeite."


Ei huono ollenkaan. Muutenkin päivä oli todella mukava, keli oli suht hyvä ja saimme nauttia kasvattiporukan seurasta ja hyvistä murkinoista, jälleen kerran. ;) 
Tiida käyttäytyi kehän ulkopuolellakin varsin mallikkaasti ja ylpeänä hihkusin jokaiselle, joka suinkin kuunnella jaksoi, miten hienosti entinen neiti kiljukaula käyttäytyi häkin ulkopuolella tuolini juuressa. Turhat haukkumiset myös tältä saraa tuntuvat olevan aikalailla menneen talven lumia, hyvä niin.

Eiköhän siinä ollut tärkeimmät kuulumiset. Laittelen jossain kohtaa yhteiskuvaa asuntomme elukoista jahka saan sellaisen napattua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti