Lomaloma

Nyt on päivittelyt jääneet vähemmälle, sen verran kuitenkin inffoan, että ollaan Lapissa Nicon, Nicon isän ja koirien voimin mökkeilemässä. Tietokonetta ei ole mukana, joten parempia kuvia latailen vasta kotona sitten.

Lähdettiin maanantai illalla junalla Turusta kohti Rovaniemeä. Perillä oltiin aamu kymmenen jälkeen. Koirat ja ihmiset autoon ja nokka kohti Pyhätunturia.

Ensmäiset päivät on menneet rauhallisesti paikkaan tutustuen ja koiria ulkoiluttaen, huomenna suuntaamme Nicon kanssa rinteen luo ja toivottavasti uskaltaudun laskemaan mäkeä alaskin.

Nyt sohvilla röhnöttää kaksi väsynyttä koiraa ja ihmistenkin on jo aika painua pehkuihin. Hyvää yötä !

Enemmän kuvia, vähemmän löpinöitä

Vierailevana tähtenä veljen jackrusseli, Peetu.

En todellakaan tajua mitä tossa kuvien latausvaiheessa tapahtui, koneella ja kaikilla muilla nettisivuilla nuo mustavalkoiset kuvat näkyvät hienoina ja hyvinä, tänne laitettaessa joku kumma mattapinta pilaa ne... Monta kertaa koitin ladata uusiksi, muokkailin uudestaan kuvat sekä sammutinkin koneen välissä, ei auta. Olkoot.

Anyways, eilen käytiin veljeni kanssa juoksuttamassa koiria metsän puolella. On se näppärää asua miltei naapurissa!

Oikein ihanaa Ystävänpäivää!

18.1.2012 Kouvolaan syntyi colliepentue. Siihen pentueeseen syntyi blue merle narttu, mistä tuli mun elämäni koira. Sessa on se koira, mitä olen pienestä nappulasta saakka odottanut.

Sessa ei ehkä ole se joka ihmisen lempparimusti, joka tulee rohkeana tuntemattomiakin moikkaamaan ja lipomaan suupieliä. Se on epävarma eikä halua päästää kaikkia heti lähelleen, se on varautunut. Jotkut on jopa sanoneet että Sessa on tylsä.

Sessa ei ole yhtä näyttävä ja pörröinen kuin ns. näyttelycolliet, ei sinne päinkään. Sillä on sileä vartalonmyötäinen pitkä turkki, ei edes niin sininen kuin pitäisi.

Mutta se on mun silmissä maailman kaunein koira. Tuttavia tuo höpsö moikkaa mitä lämpimimmin. Sessa ei hauku, mutta ääniskaala sillä on laaja, ja sitä se esittelee tutuille kovin mielellään näitä nähdessään. Kotiin tullessa Sessa on aina se iloisin vastaantulija, vaikka oltaisiin oltu vain 5minuuttia pois kotoa.

Sessa on todella herkkä ja kaikille kiltti, ei tekisi pahaa kärpäsellekään (ellei sitten tämä kärpänen olisi aikeissa varastaa Sessan luuta/lelua, murr).

Sessa ei tykkää jos sitä menee lähentelemään, pakittaa helposti, mutta kotona se rakastaa käpertyä kotiväen kainaloon sohvalle ja kylkeen kiinni nukkumaan mentäessä. Aamulla herätessä Sessa on taatusti taas viekussa. Se on maailman hellyyttävin otus ja niin hellyydenkipeä. Sille ei voi olla kauaa vihainen vaikka mitä tekisi. Katseellaan neiti tuntuu pyytävän jopa olemassaoloaan anteeksi. Sille maailma tuntuu pyörivän rakkaiden ympärillä. Sessaa on vain pakko rakastaa, niin hellyyttävä se on.

Sessa on aina valmis palloleikkeihin ja lenkkihöpsöttelyyn jos näyttää elettäkään sen sallimiseen, kuitenkin Sessa toimii kuin mun ajatus, sitä ei tarvi tiukasti käskeä, pieni äännähdys tai katse riittää, niin se tietää mitä tehdä ja miten olla.

Sanotaan, että niin koira kuin omistaja, allekirjoitan tän kyllä täysin. 

Se vaan on rakkain, minun paras ystävä. <3

Sinä olet minä, enemmän kuin kukaan.

Sä kun olet rinnallani, voin vain nauraa ja kiittää.

Sinutta on tyhjyys, sinutta oon vaan

lintu siivetön tai kala kuivan maan.

Olet mulle autuus, ainutlaatuisin.

Vierelläni kuljet, minne menenkin.

Sinä olet minä.

Uutta kremeliä

Suunnittelin eilen myöhään yöhön taktiikkaa Tiidan haukkumisen pois kitkemistä varten ja lähdin tänään itsevarmuutta ja tarmoa puhkuen kaupan nakkihyllyn kautta Tiidan kanssa uutta pantaa ostamaan. Käveltiin reipasta tahtia Mustiin ja Mirriin, tarkoituksena ostaa "peruspanta", ei puolikurkkaria. Matkalla kohdattiin meikäläisen iloksi muutamia hauvoja. Nakinpala ulos paketista, katse päättäväisenä eteenpäin ja narusta nykäisy jos koira näytti liian kiinnostuneelta toista koiraa kohtaan. Koirien ohitukset sujuivat mallikkaammin kuin olin odottanut, nakkia koiran kitaan ja matka jatkui ilman suuria välikohtauksia, jes!

Mustissa ja Mirrissä pääsin taas pitkästä aikaa punnitsemaan Tiidan, nyt neidillä painoa jo 16kg! Vielä sais mun mielestä paino nousta sinne 18kiloon, kuitenkaan turhaa ihraa en tuolle naperolle tahdo. Katsotaan saadaanko painoa niin ylös.

 Anyways, kaupasta poistuttiin pinkin Hurtan Lifeguard -pannan (puolikurkkari), pinkin Hurtan Collection -remmin sekä nannapurnukan kera.

 Pantoja sovitellessa totesin, että tuon karvakaulurin alle ei ihan normipannat istu, joten päädyttiin taas uuteen puolikuristavaan. Kotimatka sujui koirien ohittamisen suhteen yhtä mallikkaasti kuin tulomatka, omistajalla tosin taisi olla takasin tullessa muutama sata grammaa lisää itseluottamusta mukana.

Kotona koiranvaihto ja matka jatkui Sessa kanssa kohti Karvakorvia ja puntaria. Painoa Sessalla oli 19,4kg, paino laskenut 200grammaa mutta edelleen ollaan hyvässä koossa. Karvakorvien pakkasesta mukaan tarttui useampi pötkö lihaa, kasviksia yms. Koska oon ahkerasti leimauttanut joka kerta mun kantiskorttia, saatiin tää kerta kokonaan ilmaiseksi, jipii.

Sessan panta hyvällä valolla varustettuna, tietenkin.

Iltalenkillä molempien tytsyjen kanssa nähtiin myös pari koirakkoa ja ohi mentiin hipihiljaa kuin vanhat tekijät, wau! Tiida tuntuis sisäistävän tän hierarkia selvityksen ilman mitään mukinoita, remmissäkään ei vetänyt, kuten yleensä, kulki jopa perässä tai vierellä. Malttaisinpa vielä odottaa huomista, sitten sen näkee oliko tämä päivä vaan helppopäivä vai toistuuko sama helppous huomenna. =)

Ja koska tykkään ite katsella kuvia siitä, millasia varusteita muut koirakot käyttää, laitampa tähän vielä (kiireessä huonosti otettuja) kuvia meidän vermeistä.

Meidän upea mainosheijastin.

Supersöpö kakkapussinpidike!

1600 katselua rikki, POKS

Jeij, meidän sivua on katseltu jo 1600 kertaa! Yksi lukijakin ollaan vihdoin saatu, jes. Nythän on helppo liittyä lukijaksi tosta oikeelta palkista klikkaamalla. :) -->

Kävin tänään vuorotellen molempien turrejen kanssa fillaroimassa. Ensin mentiin Sessan kanssa tasaisen varmaa rauhallista ravia. Sessa puolentunnin lenkin jälkeen kotiin ja Tiida narun päähän. Tiidan kanssa päästiin nopeampitahtista ravia, myös puolentunnin lenkki, välillä kävelten.

Oon pohtinut, että Tiidan tulon myötä ajatukseni koiran haukkumisen suhteen on muuttunut radikaalisti. Ennen Tiidaa tahdoin katsoa haukkuvia koiria omistajineen aikalailla nenän vartta pitkin, ihmettelin miten omistajat ovat huonosti kouluttaneet koiransa ja ompa kumma miten eivät saa koiraa hiljenemään. No, nyt mulla on se kulmien pahin haukkuja, oman äänensä suurin ihailija remmin päässä. 

Aluksi Tiidan kova tarve haukkua säikäytti minut. Olin tottunut Sessaan, joka ei koskaan ikinä haukkunut, korkeintaan ilosta kun tulin kotiin, jos sillonkaan. Tiida on kuitenkin aivan toista maata. Kotona neiti on hiljainen, saattaa haukahtaa kuullessaan naapurin koiran haukun, ei oikeen muuten. Hyvä näin. Ulkona taas, siellä se on ottanut tavaksi haukkua miltei joka ikistä näköpiiriin osuvaa hurttaa. Tapa on omasta mielestäni suorastaan raivostuttava, koitin aluksi ihan simppelisti kieltämällä saada kitkettyä tämä räksytys pois, ilman tulosta. Tai toki tulosta syntyi, pahempaan suuntaan.. Mitä jyrkemmin koitan kieltää, sitä pahempaa haukkuminen on. Erään kerran haukkui koko 15min mitä neitiä kielsin, ei mitään vaikutusta.

Olen koittanut koiran huomion kiinnittämistä muualle lelun sekä namien avulla, auttaa jos vieras hurtta on kaukana, kuitenkin lähelle tultaessa ei mitään vaikutusta. Tiedä sitten auttaisiko, jos nannat olisivat jotain superhyvää erikoisherkkua.

Myös käytöksen ignooraamista on kokeiltu. Haukkumisen aikana pysähdyn odottamaan tyynen rauhallisena koiran rauhoittumista, sitten vasta jatkuu matka. Tämä tuntui toimivan jonkun aikaa, kuitenkin taas koirakon tullessa lähemmäs, teho laskee. Ihanteellista olisi, jos saisin toisenkin koirakon pysähtymään, mutta miten.

Nyt pidemmän aikaa haukkujan kanssa eläessä olen huomannut etten enää juuri jaksa välittää asiasta, olenko vahingossa alkanut hyväksymään räksytystä? Ennen niin suuressa inhossa ollut tapa on alkanut tuntua normaalilta. Kyllähän ne ihmisetkin välillä huutaa ja pitää meteliä, miksi koiran pitäisi olla hiljainen kuin hiiri? Onko oikein tukahduttaa koiran luontainen tapa ääntelehtiä kokonaan? Eikö paimenkoiralle ole ihan normaalia haukkua?

No ei ole. Ei näin paljoa. Nyt täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa toden teolla kitkemään tuo suurin haukkuinto pois koirasta. Kyllähän sitä voi muutenkin itseään ilmaista. Hipihiljaiseksi en Tiidaa toivo saavani, enkä usko että se koskaan kokonaan lopettaa. Mutta jos vähentäisi. Se on meidän tämän vuoden tavoite, turhaan haukkuminen saa loppua.

Kauan odotetut ensmäiset agitreenit

Waaau, tänään päästiin vihdoin ensmäistä kertaa Tiidan kanssa treenaamaan agilityä! Olin kuvitellut, että me vasta tutustutaan esteisiin, ei varsinaisesti kunnolla ees suoritettais niitä. Mun odotukset ylittys ihan tosi suuresti!

Päästiin aluksi treenaamaan ihan vaan hyppyä, sit useempaa hyppyä peräkkäin. Olin aluksi vähän hukassa ja jännitin ja Tiida koitti kiertää viimesen hypyn mun huonojen ohjeiden takia. Vaihdettiin namipalkka leluun ja johan saatiin viimenenkin hyppy kohilleen.

Puomia koitettiin seuraavaksi, sitä ei valitettavasti päästy Tiidan kanssa läpi, neiti jännitti vähän liikaa kyseistä estettä. Koitettiin myöhemmin vielä muutama kerta matalalla puomilla ja se päästiin sentään pari kertaa mentyä pienen kannustushetken jälkeen.

Pussia saatiin myös koittaa. Aluksi Tiidaa jännitti että mikäs tän homman nimi on ja koitti kääntyä pussissa ensimmäisillä kerroilla takaisin. Ohjaaja kuitenkin blokkas reitin ja lopulta saatiin mentyä pussi aika reippaasti läpitte ilman blokkaajaa.

Kepit saatiin myös testata edes takaisin, ihan mahtavaa. Ehtisin jo sanoa ohjaajalle, että tämä menee varmaan aika kehnosti, mutta mitä ihmettä! Tiida meni tosi näppärästi kepit ihan ohjeideni mukaan juuri niin kuin pitääkin! Waaau! Superhyvä Tirriäinen!

Yllättyin vielä positiivisesti kun päästiin kokeilemaan useampaa estettä putkeen. Muut koirakot taisi kokeilla puomia ja pussia peräkkäin mutta me tyydyttiin Tiidan kanssa pussiin ja hyppyihin. Huomasi, että Tiidasta alkoi patterit jo loppua kun likka jäi hyppyjen jälkeen ihmettelemään, että vieläkö täytyy putkeen mennä ennen kuin saa lelun. Pari kertaa tätäkin harjoteltiin ja neiti alko jo nopeemmin sujahtaa putkeen.

Treenien jälkeen meillä oli yksi väsynyt ja onnellinen karvainen ja yksi energiaapuhkuva ja intoahuokuva karvattomampi! Ihan mahtavaa! Ensi kertaa innolla odotellen. ;)

Aktiivicollie vs kainalocollie

Kävin tänään pitkästä aikaa molempien koirien kanssa erikseen lenkillä. Harjottelin molempien kanssa hiukan tokontyyppiisiä liikkeitä ja pidin ihan vaan leikkituokioita.

Tiidan kanssa on aivan ihana lähteä tekemään mitä tahansa, Tiida on aina menossa mukana ihan täysillä, myös tällä kerralla. Muistuteltiin aluksi mieleen perusasentoa ja ihan vaan paikallaoloa ja seuruuta. Saatiin (vasten tahtoa) häiriökoiraharjotustakin. Taidettiin osua just parhaimpaan koiranulkoilutusaikaan parkkipaikalle treenaamaan. Muutamia kertoja Tiida haukahti toisille koirille, mutta edistystä tapahtui koko ajan, viimestä koiraa ei enää edes huomioinut. Tiida ei oo koskaan tokotunnilla välittänyt muista koirista, pihalla kuitenkin jaksaa edelleen innostua toisista.

Tiidan kanssa harjoteltiin vielä samoja asioita plus jalkojen välistä pujottelua ja ympäri pyörimistä, tällä kertaa lelupalkalla. Toimi ihan näppärästi likan kanssa, ei alkanut älyttömästi hieraantumaan, hiukan kyllä huononsi keskittymistä. Vauhtiakaan ei ihan hirveästi lisää tullut lelun myötä, palkataan varmaan jatkossa pääasiassa nameilla. Lähettiin treenaamisen jälkeen vielä pienelle juoksu/hölkkä/kävely lenkille, ihana likka kun rakastaa niin kovasti tekemistä. <3

Sessan kanssa lähettiin lähinnä palloa heittelemään, siinä sivussa olis tarkotus jotain pientä kertailla. Sessa palkkautuu namilla aika hyvin, osaa keskittyä paljon paremmin siihen mitä siltä oikeesti haluan. Aluksi perusasento oli jo aika hyvällä mallilla, vaihdettuani palkan leluun, asento meni ihan kamalaksi. Sessa istui käytännössä melkein väärin päin.. Lelulla saadaan kyllä vauhtia paaaljon paremmaksi, mikä on hyvä temppuja harjoitellessa, namilla Sessa tahtoo olla temppuja ajatellen aivan liian hidas liikkeissään. Tarkkuutta vaativat tokoliikkeet sen sijaan sujuvat pallolla paljon kehnommin.

Ensimmäisiä kertoja Sessan kanssa harjoitellessa en tosiaan tiennyt mitä olin tekemässä. En osannut motivoida ensimmäistä koiraani joka sattui vielä olemaan todella herkkä yksilö. Lisäksi koulutin perusasentoa aivan täysin väärin, tästä on nyt vaikea saada likkaa innostuessaan muistamaan enää oikeaa liikettä. Varmaan suurimpana mokanani oli se, että jankutin tiettyjä liikkeitä kyllästymiseen asti. Liikaa toistoja ja liian kovat vaatimukset ja huono kouluttaja.

Onneksi nyt on tullut käytyä edes muutamia kertoja ohjatuissa treeneissä, jos vaikka sais ton Sessan innostuksen nousemaan. Tuntuu että olen oppinut todella paljon todella pienessä ajassa.

Lauantaina olis taas pitkästä aikaa tarkoitus lähteä Tiidan kanssa tokoilemaan! Sunnuntaille oon suunnitellut Tiidan (ja oman) pään menoksi ensimmäistä agilitytreeniä! Puhkun intoa, toivottavasti harkoista tullessani innostus on yhtä korkealla, tai jopa korkeammalla. (;

Iloa ja surua

Sovittiin Teijan ja Luken kanssa treffit tiistaille. Tavattiin taas tutulla kaupalla ja jatkettiin matkaa metsän suunnille. Viimeksi unohdin ottaa kameran mukaan, tällä kertaa sentään muistin. Lukesta en olekkaan vielä ennen saanut hyviä kuvia, nyt herra sai paistatella kameran edessä senkin edestä. Kuviä lisää täällä (klick).

On se komia poika se Luke!

Sessalla taitaa olla tärppipäivät tulossa, niin kovin sitä Lukea kiinnosti tuon Sessalaisen takamus. Luke on onneksi leikattu niin Teijan ja herran kanssa voidaan turvallisesti lenkkeillä ilman pelkoa vahingoista.

Sessa on mielestäni ollut nyt, luultavasti juoksujen takia, alavireisempi ulkona lenkeillä, ei kiinnosta samalla tapaa riekkua ja juosta Tiidan kanssa kuin normaalisti. Tiidan juoksut sen sijaan tuntuis olevan jo takana päin, turvotustakaan ei näyttäis enää olevan.

Luken rakastunut -ilme.

Iloisemmista asioista surullisiin, Vertti-rotta on kipeillyt jonkun aikaa, veimme pojun lääkäriin. Kipuilu tuntui johtuvan osittain ainakin selästä, saatiin kipulääkettä ja ohjeistettiin pitämään poitsua levossa. Suurinpiirtein viikon ajan syötettiin lääkettä ohjeen mukaan, liikuntaa rajoitettiin. Ruuaksi annettiin pelkästään pehmeitä ruokia, Vertti kun ei kovia sapuskoja pystynyt syömään. Useamman päivän ajan rattus olikin pirteämpi ja seurallisempi. Eilen illalla kotiin tullessa huomattiin, että Vertti makaa kyljellään häkin pesässä. Otettiin Vertti ulos häkistä, rotta oli aivan löysänä ja kipeän oloinen, liikkui enää todella vähän, vain jos oli pakko. Hetken katottuamme tilannetta, totesimme että herran parhaaksi olis lähettää hänet paremmille juustomaille. Niin oli raskas päätös tehty ja veimme pojan eläinlääkäriin viimeselle reissulle..

Nyt sinun on hyvä olla, mutustaa juustoja ja muita herkkuja ilman pelkoa lihoamisesta ja laihiksesta. Ei enää kipuja ja lääkkeitä. Nuku hyvin pieni murunen. <3