Keväällä huomasin Tiidan vasemmassa alasilmäluomessa pienen muutoksen, joka kasvoi hiljalleen. Kävimme eläinlääkärissä näytillä, jossa muutos todettiin hyvänlaatuiseksi rauhaskasvaimeksi, joka on verraten yleinen seniorikoirilla. Tähän sovittiin seurantalinja pienen koon vuoksi ja mikäli kasvu jatkuu, varattaisiin aika kirurgiseen poistoon. Samalla käynnillä otettiin Tiidasta senioritarkastuksen yhteydessä verikokeita. Yllättäen maksa-arvot olivat koholla ja tätä lähdettiin selvittämään. Tiidan yleisvointi oli mielestäni hyvin normaali, mahdollisesti hieman lisääntynyttä juomista ja ruokahalun kasvua epäilin.
Aluksi poissuljettiin Cushingin tauti juotujen vesimäärien 3vrk seurannalla. Tämän jälkeen varattiin vatsan laaja ultraäänitutkimus 26.4. alkuillalle. Edeltävästi Tiidan tuli olla ruokapaastolla 12h.
Tutkimusta edeltävänä iltana aloin kiinnittää huomiota Tiidan outoon olemukseen. Päivällä aiemmin leikkasin koirien kynsiä ja Tiida liukastui tässä yhteydessä lattialla jalat alle "leviten" ja valui melko hitaasti vatsalleen. Autoin Tiidan ylös sillä hän ei itse ottanut jalkoja alleen kunnolla. Tämän selitin itselleni Tiidan alusta-arkuudella, joka sillä nuorena oli hyvinkin voimakkaana mutta iän myötä rohkaistui sen suhteen. Muutoin en osaa sanoa mikä siinä pisti silmään. Yleensä Tiida seurasi minua huoneesta toiseen aktiivisesti. Ehkä se pisti silmääni kun Tiida nukkui kyljellään eikä seuraillut kuten tapansa oli. Ajattelin Tiidan olevan väsynyt enkä käynyt enempää herättelemässä sillä Tiida kuitenkin myös vaihteli nukkumapaikkaa, söi ja joi normaalisti.
Seuraavana aamuyönä heräsin klo 5 Tiidan vinkumiseen/itkuun. Löysin neidin keittiöstä pöydän alta vatsallaan makaamasta ja vinkumasta. Epäilin syyksi alusta-arkuutta ja koiran olevan ns. henkisesti jumissa pöydän alla vauvamme ruokatuolin alla olevan suojapleksin päällä, mikä saattaisi näyttäytyä Tiidalle liukkaana. Autoin Tiidan matolle ja seisaalle. Seisomaannousuun tarvitsi yllättäen apua sillä ei meinannut nostaa takapäästä ylös itse. Tiida lähti kuitenkin kävelemään normaalin oloisesti keittiöstä olohuoneeseen. Hetken tarkkailin Tiidaa ja palasin nukkumaan.
Mieheni lähti töihin tästä jonkin ajan kuluttua ja kuulin miten hän joutui useamman kerran käskyttämään Tiidaa takapihalle pissalle. Tätä pidin jo outona mutta jälleen selitin käytöstä alusta-arkuudella, minkä aiempi liukastuminen olisi voinut laukaista hetkellisesti.
Noin klo 7 aikaan miehen jo lähdettyä työpaikalle Tiida vinkui/itki jälleen. Riensin avuksi tietäen että nyt on oltava oikea hätä outojen tilanteiden jälkeen. Löysin Tiidan eteisen maton päältä makaamasta ja vinkumasta. Tiida ei kehoituksistani huolimatta noussut seisomaan ja ikenet sillä oli vaaleat. Soitin miehelleni ja pyysin tulemaan mahdollisimman nopeasti kotiin sillä tiesin että Tiida on vietävä lääkäriin mahdollisimman pian. Puhelun aikana Tiida nousi ylös mutta seisoi vaivalloisen oloisena. Miehen paluuta odotellessa Tiida oli levoton, kuljeksi ympäriinsä, vinkui, läähätti. Otin Tiidan kanssani makkariin, jossa vahdin perhepedissä nukkuvaa vauvaamme. Tiidan levottomuus jatkui ja tiesin sillä olevan todella vaikea olla. Tiida myös horjahteli ja seisominen oli selvästi vaikeaa. Pyysin Tiidan luokseni lattialla ja halasin, rapsuttelin ja kuiskutin korvaan rauhoitellen kehuja ja lupasin kaiken järjestyvän. Huomasin miten Tiidan hengitys vaikutti liian pitkältä ja kivuliaalta. Tiidalla oli myös satunnaisia hyvin pieniä yksittäisiä nytkähdyksiä eri lihaksissa. Näin miten Tiidan voimat hupenivat hiljalleen ja pelkäsin todella Tiidan saavan jonkin kohtauksen ja kuolevan syliini.
Miehen tultua kotiin, lähdimme heti ajamaan klinikalle, jonne uä aika oli varattu samalle alkuillalle. Tiida ei jaksanut kävellä yhtäkään askelta vaan kannoin neidin autoon saakka. Klinikallakaan Tiida ei jaksanut kävellä vaan kannoin sen tutkimushuoneeseen. Lääkäri tutki Tiidan ja epäili neurologisia syitä ensialkuun. Tiida seisoi paikallaan huterasti ja oli poissaoleva. Päädyimme jättämään Tiidan seurantaan ja uä tehtäisiin sovitusti alkuillasta. Lähdin kotiin.
Klo 11.30 aikaan soitin klinikalle Tiidan vointia kysyäkseni. Sain vastaukseksi eläinlääkärin hoitavan Tiidaa juuri ja että hän soittaisi minulle piakkoin. Jäin pelokkaana odottamaan soittoa, mikä tuli parin tunnin päästä.
Eläinlääkäri kertoi Tiidan saaneen kohtauksen 11.30 aikaan ja Tiidan verensokereiden olevan vaarallisen matalat, vain 1,9. Tiidalta otettiin lisää verikokeita ja Tiidalle laitettiin glukoositippa ja oli annettu ruokaa. Tipasta huolimatta verensokeri nousu oli huonoa. Epäily haiman kasvaimesta syntyi ja jäimme odottamaan vatsan uä tuloksia.
Tilanteen vakavuuden vuoksi lähdimme mieheni kanssa molemmat klinikalle tuloksia kuulemaan klo 17 maissa. Ystäväni tuli auttamaan vauvan kanssa siksi aikaa sillä uumoilin pahinta ja halusin mahdollisuuden keskittyä rakkaaseen Tiidaan rauhassa. Pakkasin mukaan kinkkua ja juustoa Tiidaa varten.
Ultraääni paljasti maksan olevan kauttaaltaan möykkyinen ja epämääräisen mallinen, mikä todennäköisimmin viittaa maksan kasvainsairauteen ja useisiin kasvaimiin. Lisäksi haimassa epäiltiin insulinooma eli jälleen uutta kasvainta. Päivän aikana parhaimmillaan verensokeri kävi 3,8 mikä edelleen on matala arvo. Tähänkin päästiin tuntien sokeritipassa olon ja parin ruoka-annoksen jälkeen. Tiida oli ollut hyvin voipunut ja vaisu koko päivän klinikalla. Ennuste oli toivoton. Vaihtoehtona oli Tiidan vieminen toiselle klinikalle yö päivystykseen sillä verensokerin vuoksi Tiidaa ei voitu kotiuttaa. Haiman kasvainta olisi voitu tutkia lisää ct-kuvauksella ja koepalan ostoilla, joka vaatisi anestesia, mitä ei voitaisi tehdä Tiidan huonon kunnon vuoksi.
Mitään parannuskeinoa kokonaistilanteeseen ei käytännössä ollut useiden kasvainten vuoksi ja maksan ollessa myös tiensä päässä. Verensokereiden jatkuva voimakas tippuminen oli edelleen hieman mysteeri. En nähnyt muuta oikeaa ratkaisua enää kuin sallia eutanasia Tiidalle. En voinut ottaa riskiä että Tiida kuolee klinikalla yöllä yksin verensokereiden laskettua kohtauksen kourissa sätkien ja kiljuen. En voinut suostua pitämään Tiidaa klinikalla yksin häkissä ehkä useita päiviä ja lopulta mitään ei voitaisi kuitenkaan tehdä ja päädyttäisiin samaan. Saati jos ikinä enää kotiin olisi päässyt ja verensokerit laskisivat yllättäen voimakkaasti ja Tiida kuolisi kotona kohtauksen kourissa. En pystyisi elämään itseni kanssa näissä skenaarioissa. Tiida ansaitsisi rauhallisen ja kauniin kuoleman rakkaidensa keskellä. Niimpä päätös oli selvä. Suurinta rakkautta on päästää irti.
Tiida tuli luoksemme hieman piristyneen, häntä heiluen ja iloisesti haukkuen/ulvahtaen. Juttelimme Tiidalle iloisesti, annoimme kinkkua ja juustoa ja teimme muutamat toistot helppoa temppua, josta Tiida piti. Halimme, pussasimme, silitimme ja rapsutimme Tiidaa. Hetken päästä Tiida alkoi näyttämään väsyneemmältä ja voimat olivat hupenemaan. Kutsuimme lääkärin paikalle. Tiida sai esirauhoittavan ja jo lääkettä laittaessa nojaten valui syliini makuulle. Tiida sai siirtyä ajasta ikuisuuteen sylissäni, minun syleillessäni rakkainta koiraani ja samalla kuiskuttelin kiitoksia ja kehuja Tiidan korvaan. Päästin irti vasta pitkän aikaa Tiidan jo lähdettyä. Tilanne oli rauhallinen ja kaunis.
Muistoissa aina Tiida, Old Manors Tihkusade, 16.4.2013-26.4.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti