torstai 14. heinäkuuta 2016

Pentukuulumisia

Pieni Neri-neiti kasvaa kamalaa vauhtia. Viime aikoina riiviöstä on tullut entistä suurempi riiviö mutta samaan aikaan se on jo oppinut selvästi jotain. Pissa-kakkavahinkoja sattuu jonkin verran sisälle mutta samalla huomaan pidätyskyvyn parantuneen; enää ei tarvitse aamulla ensimmäisenä juosta pentu sylissä yövaatteissa ulos, vaan ehdin kiskoa päälleni pitkät housut ja kunnon paidan pennun odottaessa pylly maassa kiltisti. Öisin Neri nousee sänkyä vasten ja tuuppaa minua nenään kertoen pissahädästä. En koe vielä tarpeelliseksi opettaa pois yöpissatuksista, mieluummin herään ulkoiluttamaan kuin siivoan pissaa matolta. Neri on myös oppinut ettei yöpissatukset tarkoita heräämistä, vaan sen jälkeen kömmitään takaisin untenmaille.


Remmissä kävely on parantunut huomattavasti ja isojen tyttöjen remmien repiminen on vähentynyt, joskin pieni sitä vielä yrittää harrastaa salaa. Uskoo kuitenkin suht helpolla ja muutaman huomautuksen jälkeen jättää narut rauhaan. Toki siis edelleen lenkit tapahtuvat pääasiassa metsissä, missä pentu saa mennä omaan tahtiin (eli riekkua muiden mukana pusikoissa).


Ruokaa pieni edelleen komentaa mikäli kupin tulo kestää liian kauan. Sen sijaan kupin ilmestyessä neiti hienosti jo osaa istuutua aloilleen mutta vielä riittää harjottelemista siinä, ettei kupille sännätä heti sen osuessa maahan, vaan oikeasti odotetaan lupaa.


Käväisimmepä eilen Tiidan kasvattajien luona kääntymässä. Matkaan lähti kaikki kolme neitiä. Käynnin suurin syy oli tutustuttaa Neri puolisiskoonsa Nataan. Pennuilla on sama isä ja vain kahden päivän ikäero. Oli mielenkiintoista tutkia pentuja ja bongata erilaisuuksia sekä samankaltaisuuksia. Mukavaa kun lähipiirissä on oman pennun saman ikäinen sisar niin pääsee jatkossakin tutkimaan lapsosia.
Nautimme useamman tunnin ajan ulkoilmasta puistossa. Pennut leikkivät paljon, sekä sisarukset keskenään että kasvattajien toisen pennun, kleinspitz Apashin kanssa, joka ei koostaan huolimatta jäänyt ollenkaan ulkopuoliseksi, päinvastoin Nerin kanssa saivat aikaan oikein raisut ja hyvät leikit vielä myöhemmin illalla.
Mukava reissu siis jälleen: kaunis ilma, hyvä seura, hyvät ruuat ja koiratkin nauttivat!
Kotiin tullessa kotona oli kolme väsynyttä koiraa eikä pentu herännyt edes aamulla tuttuun tapaan minun noustessa vaan sain rauhassa tehdä aamutoimet ennen pienen pissatusta. 

Pentukuvat ovat Paulan käsialaa.




3 kommenttia:

  1. Oi, Neri on niin söpö :). Meillekin kotiutui 3 viikkoa sitten collien pentu, kolmas myös laumaan :). Nyt on meilläkin sitten kaikki kolme väriä talossa :D. On se pentu vaan niin ihana, kun on isommillekin seuraa. Meillä varsinkin Rytmi ja Riimi virkistyi huomattavasti, kun Runo tuli taloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä pennut saavat aikuisissakin pennunomaisia piirteitä esiin :P ihanat nimet teidän koirilla!

      Poista
    2. Juu kyllä pennut saavat aikuisissakin pennunomaisia piirteitä esiin :P ihanat nimet teidän koirilla!

      Poista