tiistai 16. syyskuuta 2014

Pieni lammaspaimenen alku

Mainitsinkin tossa viime kuussa, että aijon viedä Tiidan paimentamaan. 
Meille oli varattu lampaille aika tänään iltapäivällä. Paikan päällä Tiidalla oli paljon ihmeteltävää, vieraat koirat omassa aitauksessaan, huutavat kalkkunat viereisessä aitauksessa ja se pääasia, lampaat.
Kävimme aluksi pienen lämppälenkin ja desinfioimme tassut ja kengät. Tämän jälkeen suuntasimme askeleet kohti lampaita. Meille oli otettu muutaman lampaan lauma pieneen aitaukseen. Koira pitkään liinaan kiinni ja eikun sisään aitaukseen. Ohjaaja selitti Tiidan haukun säestämänä, mitä minun tulisi tehdä sekä kertoi koiran käyttäytymisestä ensikertalaisena lampaita kohdatessa.
Pienen opetustuokion jälkeen ohjaaja ojensi koiran minulle. Tunnin verran saimme aikaa kulumaan lampaiden luona, tuntiin sisältyi pieni tauko. Harjoittelimme lähinnä lampaiden kohtaamista liinassa. Loppua kohden Tiida selvästi alkoi innostumaan lampaista ja tottumaan niihin, haukkuminen väheni ja rohkeus kasvoi.

Oppitunnin lopuksi ohjaaja sanoi Tiidassa olevan potentiaalia paimennukseen ja kysyi josko suvussa harrastetaan paimennusta. Koira keskittyi lampaisiin, ei paineistunut liikaa ja ohjasi loppua kohden yhä enemmän. Mainitsi vielä, että paimennuksessa kisaa collie/collieita, jotka ovat olleet alussa huomattavasti vähemmän kiinnostuneita lampaista kuin meidän Tiida.
Kyllä saa taas olla ylpiä! Ja ehdottomasti menemme vielä uudestaankin paimentamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti