maanantai 15. joulukuuta 2014

Doboilemassa

Meilleppä avautui mahdollisuus päästä kokeilemaan doboa viime sunnuntaina. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut tämän lajin kokeilemisesta ja mielenkiintoni on herännyt varsinkin nyt kun dobo on ollut usein esillä koirapiireissä. Koska Tiidan kanssa puuhastelen muutenkin paljon, otin vaihtelun vuoksi Sessan kanssani tutustumaan uuteen lajiin.

Tunnin veti Hanna Maines, joka järjestää Turun seudulla dobo-kursseja.
Alussa teimme koiran kanssa lämmittelyliikkeitä, koira kiersi omistajaa ja pujotteli jalkojen välistä. Seuraavaksi otimme esille tasapainotyynyt, joiden päällä aluksi omistaja sai tasapainoilla, ensin yhdellä tyynyllä, sitten kahdella. Samalla kierrätimme koiraa edelleen jalkojemme läpi ja ympäri.


Myös koirat pääsivät kokeilemaan tasapainoilua tyynyillä, ensin etutassut tyynylle, sitten takatassut. Etujalkojen ollessa tyynyllä tukevasti, opetimme koiraa käyttämään takapäätään ja kiertämään tyynyä takajaloilla (samaa voi harjoitella kotona esim. vadin avulla).

Kaikki kuvat C:Hanna Maines

Lopulta otimme käyttöön dobo-pallon. Ensin omistaja sai taituroida syvät vatsalihansensa kipeiksi, jonka jälkeen oli koiran vuoro. Nameilla houkuteltiin koiraa pallon päälle. Sessaa vähän jännitti, mutta reippaasti laittoi etupäänsä pallolle pienten rohkaisujen jälkeen. Tätä toistimme muutamia kertoja, kunnes koira oli rennompi pallon päällä. Seuraava askel oli saada koira kokonaan pallon päälle. Olen Sessan kanssa harjoitellut vastaavanlaisia juttuja kotona. Vedin namilla Sessaa pallon päälle ja autoin neitiä nostamaan takajalkansa pallolle. Alku oli aika räpeltämistä ja Sessaa jännitti kovin...


..mutta harjoittelu tuotti tulosta, ja saimme neidin viimein pallon päälle istumaan!


Mitä muuta meille kuuluu?

Päivitykset ovat vähentyneet taas viimeaikoina, voisin syyttää tästä tietokoneen hajoamista ja pimeää ja jatkuvasti sateista keliä. Kameraa ei juuri viitsi ulkoiluttaa ja ilman kuvia ei synny inspiraatiota. Me ollaan nyt eletty suht leppoisaa arkea, lenkeillä käydään blogistakin tuttujen koirakavereiden kanssa miltei päivittäin. Usein kimppalenkit venyvät monen tunnin mittaisiksi.

Kävin Messarissa lauantaina pyörähtämässä kaverin kanssa. Lähdimme extemporeena. Tapasimme Tiidan kasvattajia ja emän omistajaa sekä itse Tuhtia, tiidan äippää. Shoppailimme, seurasimme muutamia kehiä ja otimme kamalasti kuvia, eritoten tipsuista. Ostin itselleni kohtuuhintaan kuvissakin näkyvän treeniliivin, jota olen jo pitkään haikaillut. Mukaan tarttui myös pinkki pipo, collie-heijastimella!

Sessan kanssa olen nyt aloittanut agi-innostuksen etsimisen. Pari kertaa ollaan päästy hallille treenaamaan aikalailla omatoimisesti. Likalta puuttuu se into lajiin, eikä siis ole mitään järkeä lähteä harjoittelemaan ohjatuissa treeneissä ohjauskuvioita tai ratoja kun koiraa ei kiinnosta. Siispä olen ottanut Sessan kanssa pääasiassa helppoja ja lyhyitä pätkiä, hyppyjä ja putkia. Palkkana toimii neidin ihan ykköslelu, pallo. Pyrin pitämään treenit lyhyinä ja superjeejeekivoinaihanaaa!

Tiidan kanssa ollaan mölliryhmässä viikottain treenaamassa. Nyt ollaan harjoiteltu niitä hyppyjen korkeuksia. Parilla kerralla neiti alitteli ja kiersi hyppyjä, syy löytyi taas koiran epävarmuuden lisäksi ohjaajasta. Minä kuvittelen koirani olevan nopea ja minulla olevan kiire, kiirehdin ja ohjaan vähän sinne päin. Seurauksena koiralle tulee kiire, alittaa hypyn ja haukkuu päin naamaa. Ongelma tunnistettu ja ohjaamiseen puututtu. Viime perjantain treenit menivät jo paljon paremmin kun vain itse maltoin ohjata rauhallisesti ja selkeästi ja annoin koiralle aikaa suorittaa esteen. Saatiin enemmän onnistuneita 50cm hyppyjä ja vähemmän haukkumista. Eli Tiidan kanssa treenatessa minun täytyy pitää yllä zen-mielentila ja ohjata selkeästi.
Kokeilin eilen toisissa treeneissä keppejä ensin muutamalla ohjurilla ja myöhemmin ilman ohjureita. Hienosti neiti jo hiffaa, mitä kepeillä tehdään ja on alkanut rytmittää liikettä hyvin. Vielä on hakusessa oikea sisäänmenoväli, ja koira meinaa lähteä pois ennen viimeistä väliä. Harjoitellaan siis vielä ohjureilla ja pikkuhiljaa harvennamme ohjureita, välillä myös alusta ja lopusta.

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia nuo kuvat! Yhden kerran käyty kans toisen eri ohjaajan tunnilla, tosi kivaa oli! Tunnille tekis kyllä mieli mennä taas joku päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maines mainosti et tammikuussa alkais alkeiskurssi ja jatkokurssi ;) olisko ollu neljän kerran kursseja, sinne vaan mukaan!

      Poista