maanantai 30. joulukuuta 2013

Muuttoviikonloppu

Meillä olikin muutto nyt viime viikonloppuna, yritin jo hyvissä ajoin pakkailla tavaroita, mutta yllättäen vielä muuttopäivänä oli paljon pakattavaa. Tämä on Sessalle jo kolmas muutto ja Tiidalle vasta ensimmäinen.
Sessa selkeästi huomasi, että nyt tapahtuu jotain omituista, Tiida ei paljoa tajunnut vaikka huonekalut vaihtoivat asuntoa. Koko päivä meni sutjakkaasti kamoja kantaessa, joten koirat jäivät vähemmälle huomiolle. Nyt kuitenkin on jo kamat laitettu paikoilleen ja kotiuduttu hyvin. 

Kävin aamulla tyttöjen kanssa metsässä kääntymässä, kuvia tuli otettua muutama, tosin aika kamalan synkkiä sellaisia. Laitan nyt muutaman kuitenkin esille, kuvattomat postaukset kun ovat niin tylsiä.





Pakollinen lelulaatikko-kuva.

Seinää tietysti koristaa tämän vuoden koirakalenteri sekä ensi vuoden Collie-kalenteri!
Nyt pitemmittä puheitta suunta kohti lähellä sijaitsevaa IKEAa, ja ehkä jopa Myllyä kameranostomielessä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti