Oltiin maanantaina Tiidan kanssa taas agiliitämässä. En ole uskaltanut vielä mennä Tiidan kanssa edistyneisiin, vaan ollaan pyöritty alkeistunnilla mukana. Itse tahtoisin vielä joku päivä kisaamaan neidin kanssa, ja siksi mua onkin vähän harmittanut alkeistuntien hidas tempo. Tuntuu että junnataan paikallaan. Maanantaina sitten vihdoin ja viimein uskalsin kysyä kouluttajalta, että pärjättäiskö me Tiidan kanssa edistyneissä, ja kouluttaja oli sitä mieltä että pärjätään. Hihkuin riemusta, ja jäätiin ensmäisen tunnin jälkeen vielä toiselle tunnille hillumaan. Ihan koko tuntia ei oltu kun koira alkoi selvästi jo olemaan turhan väsynyt ja komentamaan minua.
Päästiin tällä tunnilla menemään kokonaista rataa, ihan mahtavaa. Räpelsin paintilla nyt kuvan radasta, saa lukijakin paremman käsityksen kuin jos pelkästään luettelisin esteet.
Hypyt menee mun mielestä jo aika hyvin, välillä joudun ohjaamaan selkeämmin, toisinaan kuitenkin irtoaa hyvin hypyille eikä tarvitse olla ihan vieressä ohjaamassa. Rengasta varmistelin joka kerta, en usko että Tiida ihan vielä ymmärtää käskysanaa kunnolla, parempaan suuntaan ollaan silti menossa. Putkeen irtoaa tosi hyvin ja seuraava hyppykin meni ilman mitään ongelmaa. Palkkasin tässä kohtaa.
Kepit otettiin ihan erillisinä. Niissä joutuu tosi paljon ohjaamaan, pitäis varmaan ihan kotioloissakin harjotella kepin tapaisten esineiden kiertämistä ja pujottelua, että alkais ymmärtämään käskysanan tarkotuksen. Kepit päästään nytkin suht nätisti läpi, mutta koko ajan saan ohjata tarkkaan.
Hypyt ja putki ja sitä seuraavat hypyt meni nätisti, palkkaus viimeisen hypyn jälkeen.
Keinun otin erikseen. Sitä ei olla harjoiteltu kuin muutaman kerran, enkä uskonut että Tiida olisi mennyt estettä ilman että ohjaan pannasta, mutta neitipäs yllätti. Ohjasin keinun suuntaan kädellä ja sinne se koiruus kiipusti nätisti ilman epäröintiä. Pysäytin likan vielä keinun päällä ja palkkasin kun keinu oli kiikahtanut. Tiida ei ollut moksiskaan.
Kolmisen kertaa käytiin rata läpi, viimeisillä kerroilla alkoi komentamaan väsymystään jos tein pienen virheen ohjauksessa. Seuraavilla kerroilla jätetään tuo alkeistunti menemättä ja suunnistetaan suoraan edistyneisiin. Koirakin jaksaa keskittyä sitten paremmin.
Oli kuitenkin ihan mahtavaa enkä taaskaan malta oottaa ensi kertaan, mikä meillä valitettavasti on vasta 16.päivä.
Asia, mikä inspiroi minut kirjottamaan tän postauksen, tapahtui tänään iltalenkillä. Koin meinaan valaistuksen. Tajusin lenkillä että oon vihdoin alkanut kunnolla luottamaan Tiidaan sekä itseeni. En enää jännitä läheskään niin paljoa, kun vieras koira sattuu näköpiiriin. En enää edes ajattele reitin muutosta, jos näen useamman koirakon reittimme varrella, vaan suuntaan askeleet rohkeasti kohti. Ajattelen nykyään koirakkoja haasteina ja jännänä testailuna.
Tämän iltalenkin jälkeen uskallan todeta että maaginen yhden vuoden ikä on tehnyt tehtävänsä ja Tiida on alkanut uskomaan kun käsken olla hiljaa. Tiida on siirtynyt vinkunaan, mutta minä olen tyytyväinen! Neidin pahin "ongelma" alkaa olla selätetty, työtä tietysti vielä riittää, mutta me ollaan nyt saavutettu käännekohta. Kyllä tosta neidistä vielä hyvä hiljaisempi paimen saadaan. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti