Jeij, meidän sivua on katseltu jo 1600 kertaa! Yksi lukijakin ollaan vihdoin saatu, jes. Nythän on helppo liittyä lukijaksi tosta oikeelta palkista klikkaamalla. :) -->
Kävin tänään vuorotellen molempien turrejen kanssa fillaroimassa. Ensin mentiin Sessan kanssa tasaisen varmaa rauhallista ravia. Sessa puolentunnin lenkin jälkeen kotiin ja Tiida narun päähän. Tiidan kanssa päästiin nopeampitahtista ravia, myös puolentunnin lenkki, välillä kävelten.
Oon pohtinut, että Tiidan tulon myötä ajatukseni koiran haukkumisen suhteen on muuttunut radikaalisti. Ennen Tiidaa tahdoin katsoa haukkuvia koiria omistajineen aikalailla nenän vartta pitkin, ihmettelin miten omistajat ovat huonosti kouluttaneet koiransa ja ompa kumma miten eivät saa koiraa hiljenemään. No, nyt mulla on se kulmien pahin haukkuja, oman äänensä suurin ihailija remmin päässä.
Aluksi Tiidan kova tarve haukkua säikäytti minut. Olin tottunut Sessaan, joka ei koskaan ikinä haukkunut, korkeintaan ilosta kun tulin kotiin, jos sillonkaan. Tiida on kuitenkin aivan toista maata. Kotona neiti on hiljainen, saattaa haukahtaa kuullessaan naapurin koiran haukun, ei oikeen muuten. Hyvä näin. Ulkona taas, siellä se on ottanut tavaksi haukkua miltei joka ikistä näköpiiriin osuvaa hurttaa. Tapa on omasta mielestäni suorastaan raivostuttava, koitin aluksi ihan simppelisti kieltämällä saada kitkettyä tämä räksytys pois, ilman tulosta. Tai toki tulosta syntyi, pahempaan suuntaan.. Mitä jyrkemmin koitan kieltää, sitä pahempaa haukkuminen on. Erään kerran haukkui koko 15min mitä neitiä kielsin, ei mitään vaikutusta.
Olen koittanut koiran huomion kiinnittämistä muualle lelun sekä namien avulla, auttaa jos vieras hurtta on kaukana, kuitenkin lähelle tultaessa ei mitään vaikutusta. Tiedä sitten auttaisiko, jos nannat olisivat jotain superhyvää erikoisherkkua.
Myös käytöksen ignooraamista on kokeiltu. Haukkumisen aikana pysähdyn odottamaan tyynen rauhallisena koiran rauhoittumista, sitten vasta jatkuu matka. Tämä tuntui toimivan jonkun aikaa, kuitenkin taas koirakon tullessa lähemmäs, teho laskee. Ihanteellista olisi, jos saisin toisenkin koirakon pysähtymään, mutta miten.
Nyt pidemmän aikaa haukkujan kanssa eläessä olen huomannut etten enää juuri jaksa välittää asiasta, olenko vahingossa alkanut hyväksymään räksytystä? Ennen niin suuressa inhossa ollut tapa on alkanut tuntua normaalilta. Kyllähän ne ihmisetkin välillä huutaa ja pitää meteliä, miksi koiran pitäisi olla hiljainen kuin hiiri? Onko oikein tukahduttaa koiran luontainen tapa ääntelehtiä kokonaan? Eikö paimenkoiralle ole ihan normaalia haukkua?
No ei ole. Ei näin paljoa. Nyt täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa toden teolla kitkemään tuo suurin haukkuinto pois koirasta. Kyllähän sitä voi muutenkin itseään ilmaista. Hipihiljaiseksi en Tiidaa toivo saavani, enkä usko että se koskaan kokonaan lopettaa. Mutta jos vähentäisi. Se on meidän tämän vuoden tavoite, turhaan haukkuminen saa loppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti