Huoh.. en ees tiedä mitä sanoisin. Sessa on älyttömän kuuliainen koira, mutta mieletön herkkis. Tässä määrin herkkyys aiheuttaa mulle jo aika ajoin harmaita hiuksia. Hyvä esimerkki iltalenkiltä;
Sessan aikaisemmasta lenkistä aikaa jo reippaat 6h. Ulkona tihuttaa vettä, joten siellä kävellään pää kumarassa vaivihkaa puiden alle vetäen. Ajattelin, että neidillä on hätä ja kurvasin puiden suojaan nurtsille. Sessa haistelee minkä kerkiää ja esittää etsivänsä paikkaa. Mitään ei tapahdu. Jatketaan matkaa kohti varmaa pissapaikkaa ja saadaan nuorempi neideistä asioimaan. Sessa nuuskii, vaihtaa paikkaa, pyörii, nuuskii, seisahtuu. Ei, tämäkään ei kelpaa. Normaalisti kehotuksesta pissivä neiti ei suostu syystä X kyykkäämään kuninkaallista takamustaan kohti maata. Seilailen pissinurtsilla yli puoli tuntia ees ja taas kehottaen koiraa asioimaan, mitään ei tapahdu. You gotta be kidding me!
Herkkyydessä on se ikävä puoli, että menettämällä hermoja ei saada aikaan mitään tulosta muistuttavaakaan. Mitä kauemmin kestää, sitä enemmän turhaudun ja vaikka miten yritän peittää turhautuneisuutta, Sessa huomaa sen ja paineistuu entisestään --> haluttua toimintoa ei näy eikä kuulu. En voi muuta sanoa kuin että raivostuttavaa. Mut hei, ei se panttaaminen maailmaa kaada vaikka välillä niin kovasti ärsyttää ja ahdistaa. Tavallaan jopa naurettavaa, miksi otan asiasta niin suuret herneet nenuun? Ehkä se on väsymys ja kurja keli, mitkä vetävät mieltä maahan. Noh, huomenna on päivä uus ja uudet pissipaikat vallotettavina.
Ainiin, Tiida kuuli eilen illalla ensimmäistä kertaa elämässään oikeita laukaksia! Kaksi kertaa kahden sarjat. Leikitin Tiidaa koko ajan. Molempien sarjojen ekalla pamauksella Tiida nosti katseensa ja pysähtyi ihan hetkeksi miettimään pamahdusta, mutta toisilla kerroilla neitiä ei enää hetkauttaneet laukaukset! Hienoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti