lauantai 25. tammikuuta 2014

Temppuilua osa 2

Mulla oli tänään aamuvuoro ja sen verran pitkä päivä, että kotiin tullessani oli jo kurjan pimeää. Onneksi Nico oli käyttänyt tytöt pihalla eikä tarvinnut lähteä tonne pimeään talsimaan pitkän päivän jälkeen.

Ollaan nyt tällä viikolla lenkkeilty niin paljon, että lepopäivä on ihan paikallaan. Temput oli jääneet vähemmälle huomiolle, joten päätin harjotella niitä typyjen kanssa. Oon edelleen aivan ällistynyt miten nuo likat nopeesti oppivat, että toisen on odotettava vuoroaan pedillä kunnes annan luvan tulla temppuilemaan. Oon aikasemmin opettanut Sessalle epämääräisen käskyn "up", mikä tarkoittaa sitä, että koiran on noustava osoittamani esineen/asian päälle. Tälle käskylle tulikin käyttöä. Olin katsonut videota, missä koirat tasapainottelevat omistajansa selän päällä! Se olisi tosi mahtavaa saada opetettua koiralle, tosin noilla on tuota kokoa enemmän kuin videon koiralla... Sain kuitenkin molemmat tytöt opetettua nousemaan etujaloillaan mun jalkojen päälle, ja Sessan mun selänkin päälle, tästä on sitten hyvä jatkaa ensi kerralla eteenpäin.

Näin myös videon koirista pujottelemassa toistensa vatsojen ali. Päätin koittaa tätä likkojen kanssa, Sessa sai seisojan roolin ja Tiida pääsi pujottelemaan alitse. Pari kertaa kokeiltiin, aika hakusessa oli kyllä vielä. Hyvä ensimmäinen kerta kuitenkin. Ensi temppuharkoissa sitten lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti