keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ylös, ulos ja lenkille!

Sovittiin eilen Edithin kanssa, että lähdemme tänään aamulla Ruissaloon pitkästä aikaa. Aamulla herätessä näytti vielä kurjasti siltä, ettemme saisi nauttia auringosta ollenkaan mutta reissun päällä se aurinkokin innostui paistamaan. Tuttuun tapaan kävelimme Patterinhaasta aina Ruissalon Kansanpuistoon asti, tietysti luontopolkua pisin.

Pysähdyttiin ottamaan mun likoista rakennekuvat, mutta ei jääty kauaksi aikaa niitä kuvia napsimaan sillä meillä oli sattunut pieni äksidentti Lulun hihnan kanssa, neiti sai repäistyä narunsa poikki... Tiidan kropan asento alkaa olla jo aika hyvä, vielä kun sais tuon pään vähän ryhdikkäämmäksi.










Merestä nousi vaikuttavan näköisesti sumua, valitettavasti en saanut sitä tämän paremmin ikuistettua kuvaksi.
Kansanpuiston ranta on siis aivan älyttömän kaunis paikka, varsinkin nyt näillä keleillä! Lumi näytti ihan jäähilejuomalta, rannan tuntumassa oli isoja jään paloja ja veden/jään päältä nousi kaunis sumuverho.
 Emme nähneet kuin muutamia muita lenkkeilijöitä, eli saimme ihan rauhassa vaellella koirat vapaina. Pysähdyimme aina välillä istuttamaan koirat milloin mihinkin ryhmäkuvien toivossa. Onneksi nyt on jo niin valoisaa, että melkein kaikki kuvat onnistuvat tosi hyvin. :)




Sessalla oli asiaa..






Hiekkaakin oli paikoittain näkyvissä.






Lenkillä vierähti kevyesti matkat mukaan lukien nelisen tuntia. Ihanaa kun on tottelevat koirat,  hyvä juttuseura ja täydellinen keli. <3 
Kävin kotimatkalla likkojen kanssa vielä pikaiseen Karvakorvissa. Olin bongannut ale-korista nahkaremmin, missä oli pantaan kiinnitys molemmissa päissä, hinta normaalisti n.30e, nyt vain 12e. Vaikka remmi ilmeisesti on tarkotettu vetävän koiran opettamiseen, niin ostin sen molemmille likoille. Näppärää kun ei joudu montaa narua pitelemään käsissä.

Mielestäni Tiidalla on ollut pidemmän aikaa jo tosi pieni pää, kuitenkin nyt se tuntuisi vihdoin olevan kasvamassa. Jos tuollekin puikkikselle tulisi edes vähän aikuisempi pää. Hervotonta turpaa ei tarvi kasvattaa muuten noin pieneen kroppaan mutta jos vähän tulisi kokoa lisää, toki tämä havainto saattaa olla vain toiveajattelua.

Kuvia lisää löytyy täältä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti