maanantai 14. huhtikuuta 2014

Taivassalossa

..pitkästä aikaa. Ei ollakaan käyty joulun jälkeen, ehkä yhden kerran, en muista. Nyt kuitenkin taas täällä.
Jassi the dalmatialainen on vihdoin saanut roppaansa rotevuutta, alkaa jo vartalosta näyttämään aikuisemmalta, pää edelleen ihan vauva. Järkeä on tullut jopa hitusen lisää, ei kuitenkaan mitenkään huimasti.



Tiidalla hermot olleet kovilla eilen illalla, pilkullinen on pitänyt siitä huolen. Juoksee ylitse, ryömii alitse sekä potkii masua alhaalta käsin, kekseliäisyydestä pisteet dallulle.
Tänään lähettiin Merjan ja koirien kanssa kiertämään Ammevuoren lenkki. Se on kyllä aivan ihana reitti, kallioita ja lampia ja ihania maisemia. 






Koirat painoivat menemään minkä jaksoivat, ihan loppulenkistäkin vielä lähtivät kimpassa pellolle rallaamaan, nyt on ihanan rauhallista sisällä, jopa Tiida on saanut leporauhan.










Eilen oltiin Tiidan kanssa siellä agilityssa, oli taas aivan huippua. Kaverini oli tällä kertaa ohjaamassa ja ensimmäistä kertaa sain itsekin neuvoa siihen, miten sitä koiraa oikein kannattaa ohjata. Eihän sitä aina voi samalla kädellä ohjailla tai ollaan ihan solmussa ja juostaan päisin.
Siellä sitten harjoteltiin putkea ja hyppyjä, minä pääsin harjottelemaan valssaamista. Alussa olin ihan solmussa ja sain totaalisia aivopieruja mutta muutamia kertoja kuivaharjoteltua se alkoi jo sujumaan hieman paremmin.
Taidettiin jopa yhden kerran tehdä peräkkäin ensin kaksi hyppyä, sitten putki, siitä hyppy ja taas putkeen jonka jälkeen kaksi hyppyä ja vielä viimeinen putki. Vähän tuli sekoiltua välissä mutta oon kyllä tosi ylpeä tosta hauvasta ja omista jaloista, enhän sentään kaatunut.
Tiidan kanssa koitettiin palkkausta esteiden jälkeen siten, että kaverini heitti lelun maahan, ei saanutkaan palkkaa minun kädestä. Päätettiin koittaa tällaista menetelmää sen jälkeen, kun Tiida oli roikkunut kädessäni ja sen takia hypännyt suoraan nokallaan hyppyesteen reunaan.


Noloilta mokiltakaan ei ihan kokonaan vältytty, sillä Tiida päätti kesken tunnin vääntää tortut keskelle areenaa... Ensi kerralla käytän likan kyllä kunnon lenkillä aamulla ja vaikka pariinkin otteeseen ettei vaan kaki toistamiseen halliin. Noh, onneksi ei ollut vatsa löysällä.

Ainiin, loput kuvat Tsalo lenkiltä löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti